Bangkok ensikertalaiselle – mitä nähdä, tehdä ja tietää ennen matkaa?
Matkustin Thaimaan pääkaupunkiin Bangkokiin ensimmäistä kertaa vuonna 2016. Ensimmäisellä reissulla kaupunki tuntui niin valtavalta ja intensiiviseltä, että olin suorastaan pakahtua kaiken keskellä. Välillä teki mieli vain vetäytyä hotellihuoneen rauhaan. Bangkok on kuitenkin kaupunki, joka avautuu vähitellen. Mitä useammin siellä käy, sitä paremmin sitä oppii ymmärtämään ja sitä syvemmin siihen rakastuu. Nykyään ajattelen, että voisin hyvinkin kuvitella asuvani Bangkokissa.
Nyt kun matkoja Bangkokiin on takana jo useampia, ajattelin koota parhaat vinkkini jos olet matkalla Bangkokiin ensimmäistä kertaa. Tässä kaupungissa on niin paljon nähtävää, että siellä voisi helposti viettää viikkokausia. Monelle Bangkok on kuitenkin stoppi matkalla muualle Thaimaata, joten tästä voi koostaa itselleen myös kiinnostavan matkaohjelman esimerkiksi kolmelle päivälle.
Ota huomioon, että välimatkat ovat kaupungissa todella pitkiä, eli suunnitellessasi päivän ohjelmaa on hyvä miettiä mitä kaikkea voi nähdä, tehdä ja kokea yhden alueen sisällä.
Viimeisin matkani Bangkokiin toteutui Amazing Thailand kutsumana, jonka jälkeen inspiroiduin koostamaan tämän postauksen. Vierailimme matkallamme myös Ubon Ratchathanissa, josta voit lukea lisää tästä.
Koe ainakin nämä ensimmäisellä matkallasi Bangkokissa
Bangkokissa historia ja moderni kulttuuri kohtaavat rinta rinnan. Kaupunki tarjoaa hulppeita vanhoja temppeleitä, maailman parhaita ravintoloita, herkullista street foodia, hulppeita ostoskeskuksia ja katumarkkinoita. Jokaiselle jotakin. Tässä koottuna kaikki mitä en itse jättäisi Bangkokissa väliin.
Bangkokin upeimmat temppelit – Grand Palace, Wat Pho ja Wat Arun
Bangkokin upeisiin temppeleihin kannattaa tutustua jo ensimmäisellä matkalla. Aloita kierros näyttävästä Grand Palacesta, joka on Thaimaan entinen kuninkaallinen palatsi ja yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Aivan sen vieressä sijaitsee Wat Pho, joka tunnetaan erityisesti valtavasta, 46 metriä pitkästä makaavasta Buddha-patsaastaan. Nämä kaksi nähtävyyttä on helppo yhdistää samalle vierailulle. Jatka sen jälkeen Chao Phraya -joen yli Wat Arunin temppelille, jonka koristeelliset tornit ovat yksi Bangkokin ikonisimmista maisemista. Joen ylittäminen lautalla on jo itsessään hauska pieni elämys! Muista temppeleissä vieraillessasi pukeutua kunnioittavasti niin, että olkapäät ja polvet ovat peitettyinä.
Pääsymaksut ovat kymmenen euron molemmin puolin ja lipun voi ostaa saapuessa paikalle. Kannattaa saapua aamulla, jolloin ei ole vielä niin kuuma.
Chinatownin Yaowarat Road herää eloon iltaisin
Mähän olen tunnettu mun rakkaudesta Chinatowneihin kaikissa kaupungeissa missä sellaisia vaan on tarjolla, niin mut löytää varmasti sieltä. Bangkokin Chinatown on herkullinen elämys! Auringon laskiessa Yaowarat Road täyttyy ruokakojuista, herkullisista tuoksuista ja ihmisvilinästä. Street foodia on tarjolla valtavasti, ja joukosta löytyy myös Michelin-oppaassa huomioituja ruokapaikkoja. Suosittelen varaamaan Chinatownille kokonaisen illan ja jättämään varsinaisen ravintolaillallisen väliin. Kannattaa kuljeskella pitkin katuja ja maistella kaikkea kiinnostavaa pienistä annoksista lähtien. Itse fiilistelin erityisesti juuri katuruokakulttuuria ja sitä, miten paljon erilaisia makuja yhden illan aikana pääsee kokemaan. Varaudu kuitenkin siihen, että ihmisiä on paljon ja tunnelma voi olla ajoittain hyvinkin kaoottinen!
Talat Noi – katutaidetta, kujia ja persoonallisia kahviloita
Chinatownin kupeessa sijaitseva erittäin trendikäs Talat Noi on yksi Bangkokin tunnelmallisimmista kaupunginosista. Vanhat kiinalaiset kauppiastalot, kapeat kujat, värikäs katutaide ja persoonalliset kahvilat tekevät alueesta ihanan paikan kiireettömään kuljeskeluun. Talat Noissa kannattaa unohtaa tarkat suunnitelmat ja antaa jalkojen viedä, sillä parhaat löydöt tulevat usein vastaan sattumalta. Alueella vanha Bangkok kohtaa uuden, luovan kahvilakulttuurin, ja historiallisten rakennusten lomasta löytyy niin pieniä taidegallerioita kuin trendikkäitä kahviloitakin. Talat Noi kannattaa yhdistää Chinatownin vierailuun: vietä iltapäivä kujilla seikkaillen ja kahviloissa istuskellen ja suuntaa illan hämärtyessä Yaowarat Roadille nauttimaan katuruoasta.
Haahuile samalla myös Song Wat Roadille, sieltä löytyy lisää ihania pieniä putiikkeja ja kahviloita.
Poomjai Garden – vehreä keidas suurkaupungin keskellä
Kävin Poomjai Gardenissa ensimmäistä kertaa vasta viimeisimmällä matkallani Bangkokiin ja se pääsi heittämällä suosikiksi. Tämä vehreä puutarhakeidas tarjoaa ihanan hengähdystauon suurkaupungin vilinästä. Trooppisen kasvillisuuden keskellä sijaitseva kahvila ja ravintola kutsuu nauttimaan kiireettömästä hetkestä luonnon ympäröimänä. Paikan tunnelma on aivan omanlaisensa, eikä täällä uskoisi olevansa miljoonakaupungissa. Poomjai Garden sijaitsee hieman Bangkokin vilkkaimpien turistialueiden ulkopuolella, mutta tänne kannattaa ehdottomasti tehdä pieni retki. Suosittelen varaamaan vierailuun kunnolla aikaa, jotta ehdit nauttia puutarhan rauhasta ja kauniista ympäristöstä ilman kiirettä. Nauti täällä lounas ja jää vielä kahville (krhm, orange americanolle, if you know, you know).
Poomjai Gardenille pääsee helpoiten taksilla, koska sinne ei ole ihan suoraa yhteyttä julkisilla.
Cocktaileja Bangkokin kattojen yllä
Et ole nähnyt Bangkokia, jos et ole nauttinut cocktailia sen kattojen yllä. Kaupunki tarjoaa toinen toistaan hulppeampia rooftop-baareja, ja vaikka et olisikaan cocktailien ystävä, ovat maisemat jo itsessään kokemisen arvoiset. Hangover-elokuvasta tuttu Sky Bar at Lebua on varmasti yksi kaupungin tunnetuimmista rooftop-baareista. Omia suosikkeja on Sanctuary Bangkok InterContinentalin katolla ja samalla alueella Tichuca Rooftop Bari.
Rentoudu perinteisessä thaihieronnassa
Thaimaan-matka ei olisi complete ilman perinteistä thaihierontaa! Bangkokissa hierontapaikkoja löytyy lähes joka kadunkulmasta, ja tunnin hieronta maksaa usein vain noin 300-500 bahtia, eli 8-13 euroa. Perinteinen thaihieronta eroaa tavallisesta rentouttavasta hieronnasta, sillä siinä yhdistyvät painelu, venytykset ja erilaiset joogamaiset asennot. Thaihieronnassa pukeudutaan yleensä löysään puuvillaiseen pyjamatyyliseen pukuun. Hieronta voi tuntua paikoin voimakkaaltakin, mutta hierojalle kannattaa aina kertoa, jos otteet ovat liian kovia. Jos kaipaat lempeämpää kokemusta, voit valita esimerkiksi öljyhieronnan tai väsyneitä jalkoja hellivän jalkahieronnan.
Jos käyt Wat Pho -temppelissä, heillä on oma Thai Traditional Medical and Massage School, jonka hierojia voin ainakin oman kokemuksen pohjalta suositella.
Tee löytöjä Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla
Rakastan thaimaalaisia markkinoita, ja Bangkokin kuuluisat Chatuchakin viikonloppumarkkinat ovatkin ehdottomasti omalla listallani seuraavaa matkaa varten! En tajua miten en ole vieläkään käynyt?! Chatuchak on yksi maailman suurimmista ulkoilmamarkkinoista, ja sen tuhansista kojuista löytyy kaikkea vaatteista, koruista ja sisustusesineistä paikallisiin käsitöihin ja herkulliseen katuruokaan. Markkinoilla kannattaa varata aikaa kiireettömään kiertelyyn ja antaa itsensä eksyä loputtomien kujien sokkeloihin.
Chatuchakin varsinaiset viikonloppumarkkinat ovat avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin klo 9-18, ja sisäänpääsy on ilmainen. Paikalle pääsee helposti BTS Skytrainilla Mo Chitin asemalle tai MRT-metrolla Kamphaeng Phetin asemalle. Suosittelen saapumaan heti aamupäivällä ennen pahinta kuumuutta ja varaamaan kiertelyyn vähintään muutaman tunnin. Mukaan kannattaa ottaa käteistä, vesipullo ja mukavat kengät, sillä markkina-alue on valtava!
Shoppaile näyttävissä ostoskeskuksissa
Bangkok on shoppailijan paratiisi, ja kaupungin valtavat ostoskeskukset ovat jo itsessään nähtävyyksiä. Yksi näyttävimmistä on Chao Phraya -joen rannalla sijaitseva ICONSIAM, jonka ylellisten liikkeiden lisäksi kannattaa tutustua thaimaalaista ruokakulttuuria esittelevään SookSiam-alueeseen. Siamin alueella sijaitsevat Siam Paragon ja CentralWorld tarjoavat valtavan valikoiman kansainvälisiä brändejä, ravintoloita ja viihdettä. Edullisempia löytöjä ja tuliaisia kannattaa puolestaan suunnata etsimään MBK Centeristä. Ostoskeskukset ovat myös erinomainen paikka paeta Bangkokin kuumuutta, ja niiden ruokakerroksista löytyy usein herkullista thaimaalaista ruokaa kohtuulliseen hintaan.
Missä majoittua Bangkokissa?
Bangkok on valtava kaupunki, joten majoituksen sijaintiin kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti ensimmäisellä matkalla. Kaupungissa ei ole yhtä selkeää keskustaa, vaan eri kaupunginosat tarjoavat hyvin erilaisia kokemuksia. Suosittelen valitsemaan hotellin läheltä BTS Skytrainin tai MRT-metron asemaa, sillä Bangkokin ruuhkat voivat olla melkoisia! Itse käytän paljon Grab-takseja, mutta ruuhkien takia raiteilla pääsee kulkemaan aina mutkattomasti. Toki jos seikkailumieltä riittää niin Grab-skootteritaksit kulkee helposti myös ruuhkissa, niissä on harmillisesti vaan harvoin kypärää tarjolla!
Sukhumvit on yksi suosituimmista alueista majoittua Bangkokissa. Sen varrelta löytyy valtavasti hotelleja, ravintoloita, ostoskeskuksia ja vilkasta yöelämää. Erityisesti Thong Lon ja Ekkamain alueet tunnetaan trendikkäistä kahviloistaan ja ravintoloistaan.
Silom ja Sathorn tarjoavat monipuolisen valikoiman hotelleja, ravintoloita ja hyvät julkisen liikenteen yhteydet. Alueet sopivat hyvin matkailijalle, joka haluaa tutustua kaupungin eri puolille.
Chao Phraya -joen varrella sijaitsevat hotellit puolestaan tarjoavat upeita jokimaisemia ja hieman rauhallisempaa tunnelmaa. Riverside on ihana vaihtoehto erityisesti silloin, kun haluat panostaa hotellielämykseen. Majoituin Riversiden alueella 2025 sadekaudella ja yllätyin miten hiljaista siellä oli iltaisin.
Siam sopii erityisesti shoppailusta kiinnostuneille, sillä monet Bangkokin suurimmista ostoskeskuksista sijaitsevat aivan kävelyetäisyydellä toisistaan.
Me majoituimme viimeksi Chatrium Grand Bangkokissa, joka on ylellinen viiden tähden hotelli Siamin alueella, aivan kaupungin parhaiden ostoskeskusten tuntumassa. Itse en juuri välitä ostoskeskuksista, mutta tämä hotelli oli kyllä loistava. En muista nukkuneeni yhtään missään yhtä hyvin!
Majoitusvaihtoehtoja löytyy ihan jokaiseen budjettiin sopien. Usein omilla reissuilla olen majoittunut Pullman Bangkok Hotel G:ssä Silomin alueella, josta on aina saanut ihmeen edulliseen hintaan majoituksen hotellin tasoon nähden.
Ravintolavinkit Bangkokiin
Ravintolavinkkejä tähän kaupunkiin riittäisi varmasti satoja, mutta etenkin viimeisimmällä reissulla söimme niin hyvin, että haluan vinkata teille muutaman todella herkullisen ravintolan! Bangkok on ehdottomasti ruokamatkailijan paratiisi ja laadukasta ruokaa löytyy sieltä alle euron nuudelikojuista maailman hulppeimpiin Michelin-elämyksiin.
Naam 1608
Naam 1608 on tunnelmallinen thaimaalainen ravintola Bangkokin Talat Noin alueella, aivan Chao Phraya -joen rannalla. Se sopii erityisen hyvin illallispaikaksi, jos haluat yhdistää hyvän ruoan, jokimaisemat ja vanhan Bangkokin tunnelman. Pöytä kannattaa varata etukäteen ja jos teitä on vain kaksi, kannattaa pyytää istumapaikkaa joelle päin.
Natura
Tästä vinkkasin jo ylempänä kun vinkkasin mitä kaikkea kannattaa kokea Bangkokissa, mutta jotta vinkki ei vahingossakaan mene ohi niin Natura on Poomjai Gardenissa sijaitseva ravintola keskellä rauhallista luontoa. Täällä järjestetään myös kokkauskursseja!
Chom Arun
Chom Arun on tunnelmallinen thaimaalainen ravintola Chao Phraya -joen rannalla, aivan Wat Arunin temppeliä vastapäätä. Ravintolan suurin vetonaula on sen upea näkymä joen yli temppelille, joka valaistaan kauniisti illan hämärtyessä. Ruokalistalta löytyy thaimaalaisia klassikoita, ja erityisesti kattoterassi on ihana paikka nauttia illallista auringonlaskun aikaan. Me kävimme täällä lounaalla!
Hidden Bangkok Bistro
Thon Burin alueella, Bangkokin kanaalien varrella sijaitseva Hidden Bangkok Bistro tarjoaa yhden kaupungin erikoisimmista ravintolamaisemista. Ravintolan terassilta avautuu upea näkymä Wat Paknam -temppelin valtavalle kultaiselle Buddha-patsaalle, joka kohoaa kanaalin toisella puolella. Kolmikerroksisessa ravintolassa voi nauttia thaimaalaisista ruoista, kahvista ja cocktaileista. Suosittelen ajoittamaan vierailun myöhäiseen iltapäivään, jolloin patsas kylpee kauniissa ilta-auringossa.
Koh Lanta Restaurant
Jos sinulla on Bangkokissa vain vähän aikaa ennen lentoa tai jatkat matkaa suoraan lentokentältä, kannattaa suunnata Koh Lanta -ravintolaan! Suvarnabhumin lentokentän lähellä sijaitseva ravintola on yksi erikoisimmista paikoista, joissa olen Thaimaassa syönyt. Valtava ravintola-alue on täynnä näyttäviä patsaita, trooppista kasvillisuutta ja vesiaiheita, ja tunnelma on kuin suoraan satumaailmasta. Ruokalistalta löytyy runsaasti thaimaalaisia herkkuja ja erityisesti mereneläviä. Oman lisänsä elämykseen tuovat aivan ravintolan yläpuolella lentävät lentokoneet, täydellinen valinta avgeekeille. Tämä on ehdottomasti paikka, jossa kannattaa piipahtaa, jos aikataulu sallii!
Hyvä tietää ennen ensimmäistä Bangkokin-matkaa
1. Liikkuminen Bangkokissa
BTS Skytrain, MRT-metro ja Grab-taksi. Bangkokissa on kaksi kansainvälistä lentokenttää, Suvarnabhumi ja Don Mueang. Tarkista siis oikea kenttä ennen kuin tilaat kyydin. Itse käytän Grab-sovellusta paljon Thaimaassa liikkumiseen. Ruuhkat ovat valtavia, huomio tämä jos kuljet autolla.
2. Kuinka monta päivää Bangkokissa kannattaa viettää?
Suosittelisin ensikertalaiselle vähintään kolmea kokonaista päivää. Kannattaa keskittyä yhteen tai kahteen kaupunginosaan päivässä, ettei koko loma kulu ruuhkissa.
3. Kuumuus ja pukeutuminen
Kevyet vaatteet, vesipullo ja aurinkosuoja. Temppeleihin olkapäät ja polvet peittävät vaatteet. Ostoskeskusten ja bussien ilmastointi voi puolestaan olla yllättävän tehokas, joten kannattaa olla myös jotain lämmintä mukana. Sadekausi on ihan hyvä aika matkustaa Bangkokiin. Sateet ovat rankkoja, mutta eivät usein kestä koko päivää.
4. Maksaminen ja nettiyhteys
Pidä mukana vähän käteistä katukojuja ja markkinoita varten. Paikallinen SIM tai eSIM helpottaa karttojen ja Grab-sovelluksen käyttöä. Itse käytän nykyään lähes kaikkialla Airalon eSIMiä.