Lifestyle

What if all I am without the pain is empty hearted?

“Everything around and within us is energy. The entire universe is energy in different forms – the air, the sea and every living being. In the past months, millions of us have gone through massive changes. The universal energy has been shaken. We’ve ended relationships, quit jobs and let go of people. We’ve pushed through hell and back. But now, this universal energy is finally setting back and all of us are finding our place again.”

Istuin muutama viikko sitten uudella toimistollani teekupin äärellä kirjanpitäjäni kanssa, joka hän sattuu myös olemaan spiritual life coach ja jakoi kanssani ajatuksia monien elämän mullistaneesta universaalista energiasta. Kuten osa teistä tietääkin, koen kuin olisin kävellyt myrskyn silmään viime vuoden kesällä ja ollut sen riepoteltavana aina tämän vuoden syksyyn saakka. En osaa suoraan sanoa mitä ajattelen tästä universumista ja sen energioista, mutta hänen sanansa teen äärellä pysäytti hetkeksi.

Elän aina sydän edellä suurella tunteella ja vaikka aion tehdä niin jatkossakin, tällä kertaa satutin itseni pahemmin kuin koskaan ennen. Moni onkin sosiaalisessa mediassa jaksanut ihmetellä miten monta kertaa yhden ihmisen sydän voi murtua vuoden sisään. Vaikka juoruja itsestään ei pitäisi lukea, on ne silti satuttaneet heikolla hetkellä. Well the thing is, vaikeat ihmissuhteet harvoin tulevat kerralla päätökseen. Eroaminen vaatii välillä useamman yrityksen, koska tarpeeksi rakastuneena on aina valmis antamaan toiselle uuden mahdollisuuden.

Noin kaksi kuukautta sitten päättyi vaikea puolitoista vuotta jatkunut suhde, josta en ole kertonut kuin kaikista läheisimmille ystävilleni. Ja josta en tulekaan kertomaan tämän enempää koskaan julkisesti missään. Olen kuitenkin myös kyllästynyt niihin arvailuihin, juoruihin ja vääriin johtopäätöksiin mitä olen nähnyt sosiaalisessa mediassa. Kun bloggaajana jaat ison ison elämästäsi julkisesti, kuvittelee moni tietävänsä elämästäsi kaiken.

But you’ll always see only half the story.

Rakastuin väärään ihmiseen, jonka tapasin juuri oikeaan aikaan. Viime vuoden kesästä alkoi dramaattisten sattumien sarja, josta olenkin kirjoittanut blogissa aiemmin. Vaikeat kokemukset ajoivat takaisin maailmalle, jossa eräänä iltana tuli vastaan mies jonka sylissä oli hetken turvallinen olla – and the rest is history.

Kaikki tämä tuli päätökseensä eräänä iltana pari kuukautta sitten. Iltana jonka päätteeksi heitin kaikki huonekasvini seinään, join pullon valkoviiniä jota olin säästellyt täydellistä treffi-iltaa varten ja itkin itseni uneen eteisen lattialla.

Muutama viikko sitten päätin, että tarvitsen kaiken kokemani jälkeen konkreettisemman muutoksen. Vaikka omia ajatuksiaan ei voikaan paeta, oli moni kokemuksistani sidottu yksiöni seinien sisälle. Keittiön lattia muistutti siitä traagisesta verilammikosta jonka mielisairas koirani jätti taakseen. Eteisen seinä oli se johon nojasin itkuisena tultuani jätetyksi sinä sateisena syysiltana. Sänkyni muistutti vain niistä intohimoisista illoista kun hän oli vielä täällä. Ihan sama mihin katsoin, kotini ei tuntunut enää kodilta. Näiden seinien sisällä, en osaisi koskaan päästää menneistä irti.

Nyt kaksi kuukautta myöhemmin kaikki on toisin. Kaikki on hyvin. Like I’ve come back home to myself.

Pelkäsin hetken, että tästä en toivu ikinä. Vaikeinta kaikessa oli se, että ylä- ja alamäkiä oli niin paljon. Jossain vaiheessa ihmisten ymmärrys loppuu. Vaikeat ajat kulkevat harvoin lineaarisesti. Nyt kaikki on kuitenkin vihdoin hyvin – niin hyvin, että osa minusta tuntuu jopa tyhjältä ilman sydänsurua. Kuin jotain puuttuisi, olo on oudon kevyt.

On vapauttava tunne kun osaa vihdoin päästää irti. Ja että juuri näin on kaikkein paras. On pelottavaa miten syvälle pimeään intohimo toista ihmistä kohtaan voi ajaa meistä kenet tahansa.

Oloni on vapautunut. Yhtäkkiä hän ei olekaan mielessäni päivän jokaisena hetkenä. Ja kun hän taas hiipii mieleeni, ei maailmani enää romahdakaan. En enää itke sille mitä ei ole, vaan hymyilen sille mitä oli.

Ehkä me molemmat tarvitsimme toisiamme.


Uusi koti Kalliossa ja roadtrip Kaliforniassa olivat täydelliset päätökset elämäni kovimmalle myrskylle. Tulin eilen kotiin ja kävin tänään ostamassa uuden tietokoneen ja puhelimen. Olen istunut teekuppini äärellä järjestämässä työasioita ja suunnittelemalla seuraavaa vuotta. En ole pitkään aikaan ollut näin innostunut ja motivoitunut kaikesta siitä mitä saan tehdä. Ja voi miten kiitollinen olen niistä ymmärtäväisistä asiakkaista joiden kanssa olen saanut tehdä töitä vaikka en ole aina ollut parhaimmillani.

Nyt koen että on tullut aika näyttää mihin pystyn kun olen vihdoin oma itseni ja olen oikeasti osannut päästää menneistä irti.

Olen myös loputtoman kiitollinen niistä ystävistä, jotka seisovat edelleen rinnallani vaikka alamäkiä on ollut useampia kuin yksi (you know who you are <3 ). Ja olen loputtoman kiitollinen kaikista niistä ihanista Instagram-tsemppiviesteistä joita olen teiltä saanut. Kiitos. Such thank you.

Blogikin on ollut hiljaa kuukauden kun olen asetellut ajatuksiani takaisin raiteilleen. Vuoden 2018 seikkailut ovat tulleet päätökseen ja seuraavat viikot menee töiden parissa toimistolla (kyllä, minulla on nykyään oma toimisto Helsingissä). Blogipostauksia on myös jonoksi asti. Lisäksi olemme suunnitelleet meidän Jetlagissa -podcastin tulevaa vuotta ja tuskin maltan odottaa että näen mihin tämä jo vähän käsistä räjähtänyt podcastimme vielä johtaakaan.

Tämäkin postaus os vain half the story, pahoittelen jos se on siksi hieman sekava. Jokaisella on oikeus omaan yksityisyyteen ilman arvailuja ja vääriä syytöksiä siitä kuka on tämänkin tarinan toinen osapuoli.

You Might Also Like...

3 Comments

  • Reply
    Corinne Grönholm
    joulukuu 1, 2018 at 2:34 pm

    Tervetuloa takaisin! Niin ihana kirjoitus, vaikka onkin rankka ja vaikea aihe. <3!

  • Reply
    Mary
    joulukuu 3, 2018 at 5:03 pm

    Hello Veera,
    löysin sun blogin Adalminan kautta samoin kuin jetlag-podcastin joka nousi heti omaksi suosikiksi ja on ihana irtiotto arjesta.. !
    Mietin jo miksi blogi hiljainen mut nyt ymmärrän. Kiitos aidosta, rohkeasta ja riipaisevasta kirjoituksesta.
    Voimia sulle.. onneksi aika auttaa ja paljosta elämässä selviää.. halaus.
    Odotan uusia jetlag-jaksoja & blogipostausta roadtripilta Kaliforniasta 😉
    Mary from France

  • Leave a Reply