Budapest Unkari

UNKARISTA KOTIIN

IMG_2056.jpg

Ai moi. Maailman huonoin matkabloggaaja täällä taas hei. Viime kuukaudet on menneet jaksamisen reunalla tanssien ja ajanhallintaa opetellen. Olen melko ylpeä itsestäni, että olen kääntänyt tämän blogin ja sosiaalisen median ammatiskeni, mutta välillä on vaikeaa muistaa elämässä tärkeä tasapaino. Viime kuukaudet on kuluneet maailmalla, lentokoneista on tullut toimistoja, kahvista unenkorvike ja viinilasista elämän eliksiiri. Pari päivää sitten palasin Unkarista ja nyt taistelen ikävää flunssaa vastaan kotitoimistolla.

IMG_2120.jpg Arna Cocoa etsimässä -blogista, Peter FREEDOMtravel -blogista, Daniela & Göran Discovering The Planet -blogista!

IMG_2043.jpg

Unkarin matka toteutettiin yhdessä Hungary Tourismin kanssa. Vietimme pari hauskaa päivää Budapestissa ja jakauduimme siitä pienempiin ryhmiin kiertelemään ympäri Unkaria. Minä, Travellinkin Cecilia & FREEDOMtravelin Peter & Helena lähdimme Budapestista kohti Pécsin pientä kaupunkia ja Villányn viinikellareita. Matkaan kuului kulttuuria, viinitiloja ja paikallista ‘shampanjaa’. Kerron matkasta myöhemmin lisää, sillä postauksia on tällä hetkellä tekemättä vielä viime talven Hongkongin matkasta (hupsista).

Nyt teinkin jotain tavanomaisesta poikkeavaa ja peruin kolme reissua kesäkuulta, koska joskus on vain pakko jarruttaa. Kesäkuun aikana haluan saada työasioista, kirjanpidosta ja treenaamisesta hieman otetta. Katsotaan siis pärjäänkö matkustamatta heinäkuun Tukholmaan ja TBEXiin saakka. TBEXin jälkeen nokka mahdollisesti näyttää kohti Malesiaa, Italiaa, Maltaa & Thaimaata.

IMG_2074.jpg

You Might Also Like...

41 Comments

  • Reply
    ananas2go / Popot pogoillen
    kesäkuu 8, 2016 at 10:49 pm

    Tervetuloa takaisin ja kuulolla pysytään!

    Jaksamista, ystäväiseni, ja virtuaalihalaus täältä!

  • Reply
    Teea | Curious Feet
    kesäkuu 8, 2016 at 10:50 pm

    Välillä tekee hyvää olla paikallaan. Mutta mahtavia suunnitelmia sulla on rauhoittumisen jälkeiselle ajalle, upeeta!

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:22 am

      Jep näinhän se tekee, yritettään hetki 😀

  • Reply
    Anna, Travel on a Cloud & New York – My Bite of the Big Apple
    kesäkuu 9, 2016 at 9:49 am

    Yes, what a trip we had to Hungary! Amazing but also intense. I definitely wanna go back and there is so much to tell. I am really looking forward to your reports, both from Hungary and your other trips.

    Slowing it down for a while sounds wise. I have to say this again: It was great meeting you! I am so impressed by your work and your positive energy. 🙂 Unfortunately I won’t meet you at TBEX. I’m going on another press trip (!) to the Czech Republic.

    Take care!

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:22 am

      Such a great trip! 🙂 Still so many posts to write from both trips before the next ones to come!

      And I want to say it again and again, it was super super lovely meeting you! So glad to have met you and really hope to run into you later on somewhere again! 🙂 <3

      I got an invitation to that press trip too, and so many fun people are going that I'm almost regretting going to TBEX instead 😀

  • Reply
    Miraorvokki/Pöndekengissä
    kesäkuu 9, 2016 at 8:04 pm

    Koska Maltalle?! Me mennään 21.8 🙂 Jos oltais samaan aikaan siellä 😉 Ja pieni breikki tekee välillä hyvää asiasta kuin asiasta 🙂 Tsemppiä taukoon, tiedän ettei oo helppoa mutta…… 😉

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:21 am

      Uuu oispa super hauskaa! Miten pitkään ootte? Jos oon tulossa niin menee vasta syyskun puolelle!

      • Reply
        Miraorvokki/Pöndekengissä
        kesäkuu 17, 2016 at 6:16 pm

        Voi vitsi! Me ollaan vaan viikko. Lyhyt kesälomaescape siis tähän väliin vain 🙂

        • Reply
          Veera Bianca
          kesäkuu 18, 2016 at 10:36 pm

          Damn! No toisaalta ei mulla vielä päivämäärät oo vahvistuneet niin tiedä vaikka 😉

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    kesäkuu 12, 2016 at 10:26 am

    Huh! Minä jo luulin, että meillä on kiireistä matkaillessa. Tosin meiltä kokonaan puuttuu se työ-osuus, ja kirjoittelen blogiin siten miten/milloin itse huvittaa. Jaksamista! Välillä tosiaan on ihan hyvä hengähtää.

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:20 am

      Haha, jep, busineksen pyörittäminen tien päällä tuo omat haasteensa, etenkin jos on blogimatkalla jossa aikataulu on valmiiksi tiheä 🙂

  • Reply
    Lotta | Watia.fi
    kesäkuu 12, 2016 at 11:23 am

    Tsemppiä! Älä polta itseäs loppuun. <3 Reissaaminen on kyllä onneksi sen verran kivaa, että jos pari päivää saa unta välissä, niin jaksaa taas pitkään. 😀

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:19 am

      Ja reissaaminen on just noin kivaa, siksi breikkiä on tosi vaikea ottaa 😀

  • Reply
    Ansku BCN
    kesäkuu 12, 2016 at 1:31 pm

    Kesä ei ole yhtään huono aika pitää pikkuisen paussia ja hengailla ihan vaan kotinurkilla! Latailla akkuja, nähdä tuttuja ja kehitellä ideoita tulevaisuuden varalle 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:14 am

      Niinpä! Tä on täydellinen aika vähän ladata akkuja ja keskittyä elämään 🙂

  • Reply
    Arna / Cocoa etsimässä
    kesäkuu 12, 2016 at 3:43 pm

    Kiitos vielä mahtavasta Unkari-seurasta! Hyvältä näyttää tulevat matkasuunnitelmat, mutta varmaan ihan järkevää nyt hidastaa jos aika on kortilla. Itelläkin on äärimmäisen vaikeaa kieltäytyä mistään kivasta/kiinnostavasta ja välillä sitä sitten ollaan aikataulujen kanssa enemmän tai vähemmän lirissä. Tsemppiä! Ja kiitos linkkauksesta 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:14 am

      Kiitos itsellesi <3 Oli superisti hauskaa! Reissuista kieltäytyminen on mun elämäni vaikein ensimmäisen maailman ongelma ja alkaahan niitä taas kerääntyä tonne loppukesälle, mutta kuukauden breikki on sopiva siihen että saa vanhoista jutuista vähän kiinni 😀

  • Reply
    Tiia/ReiseReise
    kesäkuu 12, 2016 at 4:00 pm

    Ai, menetkö uudestaan Maltalle? Mä tykkäsin maasta enemmän mitä ajattelin…
    Mulla on kanssa rästissä juttuja, esim. ensimmäiseltä Japanin matkalta, olikohan se vuonna 2014? Ja ymmärrän myös sen, että olet perunut matkoja, koska matkustamiseen väsyy myös. Tai on hyvä välillä sulatella missä on ollut ja mitä tehnyt.

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:13 am

      Todennäköisesti kyllä 🙂 Haha, ja hyvä että en oo ainut näiden myöhästyneiden postausten kanssa! 😀 Nyt on tosiaan aika vähän jarruttaa ja saada edelliset reissut tarinoitua tänne ennen kuin lähtee kuukauden päästä taas seuraavien kimppuun 😀

  • Reply
    Anne
    kesäkuu 12, 2016 at 5:04 pm

    Downshiftaaminen on ainakin nyt itsellä loppuvuoden teema. Ei kaikkea kannata tai tarvitse ahmia kerralla – ja kyllä niitä reissuja, projekteja ja töitä tulee myöhemminkin vielä tarjolle. 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:12 am

      Se on ihan terve teema! Heinäkuusta eteenpäin näyttää loppuvuosi kyllä melko reissuntäyteiseltä, mutta pääasia saada vähän hommat haltuun sitä ennen 🙂

  • Reply
    Heidi / Maailman äärellä
    kesäkuu 13, 2016 at 9:38 am

    Kahvi unen korvikkeena kuulostaa tosiaan siltä, että on hyvä jo hellittää tahtia. Itselläni oli myös superkiireinen työkevät ja tuntuu, että duracel-vaihe jäi niin päälle, että vielä lomallakin sinkoilen paikasta toiseen ja aamulla herään seitsemän aikaan tikkana ylös, vaikka voisin vtelehtiä sängyssä vaikka kymmeneen. Ihania reissuja sinulla on kyllä tiedossa. Varsinkin Malta kuulostaa houkuttelevalta, koska en ole siellä vielä koskaan käynyt.

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:11 am

      Haha jep, etenkin näin kofeiiniherkälle! Ja toi duracel-vaihe jää helposti päälle, tunnen hirveetä syyllisyyttä jos en suorita koko aika 😀 Malta oli kyllä ihana, toivottavasti ehdin sinne siis syyskuun aikana uudelleen, samalle kuulle saattaa hypätä vielä Vietnam ja Italia niin katsotaan nyt miten käsistä tää taas lähtee :O

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    kesäkuu 13, 2016 at 9:58 am

    Välillä on hyvä hengähtää ja ottaa iisisti, että on sitten mistä ammentaa tekstiä. Väkipakolla vääntöä ei kukaan jaksa kauaa. Tsemppiä rentoutumiseen ja jään odottelemaan matkakertomuksia.

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:10 am

      Niinpä 🙂 Ja kiitos, tää rentoutuminen on aika mukavaa! Ja kiva saada blogi taas paremmin haltuun mikä oli tän oman busineksen pyörittämisen alkuperäinen idea, heh!

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    kesäkuu 13, 2016 at 3:20 pm

    Huh, kuulostaa niin hektiseltä elämältä, että pieni breikki tekee varmasti hyvää! Ja ehtii hetkisen nauttia myös Suomen kesästä 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:09 am

      Tuntuu ihan hassulta nää pari päivää jo kun ei tarvitse juosta ihan pää kolmantena jalkana, haha 😀 Suomen kesäkin vaikuttaa ihan kokemisen arvoiselta 😉

  • Reply
    Saana | Live now – dream later
    kesäkuu 14, 2016 at 8:07 am

    Hyvä merkki on huomata itse, että nyt on syytä himmata vauhtia! 🙂 Onneksi kesä on parasta aikaa olla Suomessa, ulkomaille ehtii taas sitten syyssateiden ja loskakelien saavuttua.

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:06 am

      Jos tää sää vaan vähän ees alkais muistuttaa kesää niin ois kiva, haha 😀

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    kesäkuu 14, 2016 at 9:09 am

    Oonkin somessa seurannut, että aina se on menossa 🙂 Komppaan Saanaa, hyvä että oot huomannut että on aika jarrutella. Hyvinvointi edellä aina! Kuulostaa siltä ettei pikku breikistä haittaakaan ole.

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 14, 2016 at 11:05 am

      Heh, jep! Loppukesästä taas luvassa enemmän reissuja, joten aika ottaa vähän asioista kiinni tässä välissä 😀

  • Reply
    Anna | TÄMÄ MATKA
    kesäkuu 15, 2016 at 7:30 am

    Tuttuja naamoja : )

    Hankalaa, jos postauksia ei saa kirjoitettua heti. Niitä on minusta vaikea tehdä enää kovin pitkän ajan kuluttua.

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 15, 2016 at 11:36 am

      No sanoppa! :/ Nyt pitänee kuukaudessa ottaa vähän kiinni että jatkossa saa tehtyä postauksia kohteista paikan päällä 🙂

  • Reply
    Meidän matkassa / Monna
    kesäkuu 16, 2016 at 7:59 pm

    Tavallaan melko kadehdittava tilanne kun ihan joutuu sanomaan ei muutamalle reissulle sen takia että niitä on niin paljon, hienoa! 😉 Mutta tosiaan komppaan edellisiä, välillä tarvii tilannetta rauhottaa niin jaksaa sitten uudella innolla taas. Ja onhan Suomi todella upea kesällä<3

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 18, 2016 at 10:35 pm

      Enpä olisi itsekään koskaan uskonut kieltäytyväni niin mistään reissusta, mutta välillä pitää saada töistä kiinni niin, että tulevaisuudenkin jatkuva matkustus on mahdollista, heh 😀 Ja nyt Suomi ei kyllä ihan taida näyttää mulle sitä kaunista kesää, toivottavasti pian 😀

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    kesäkuu 17, 2016 at 12:45 pm

    Välillä on hyvä ottaa iisisti! Jaksaa sitten taas lennellä ympäri maailmaa. Palasin just ensimmäiseltä blogimatkaltani ikinä, ja oli kyllä hengästyttävän tiukka aikataulu. Ei tarvinnut paljon unta houkutella (tai blogiin koskea) iltaisin. 😀

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 18, 2016 at 10:36 pm

      Teidän matka vaikutti ihan uskomattamalta! Wow mikä kohde! Ja totta, ei noilla reissuilla juuri blogin päivittämiseen aikaa yleensä jää 😀

  • Reply
    Tiia
    kesäkuu 18, 2016 at 2:48 pm

    Oi, ihania reissuja tulossa!! Muista ny levätäkin välillä. Jäämme oottelemaan postauksia 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      kesäkuu 18, 2016 at 10:37 pm

      Yritetään levätä! – ja tosiaan ottaa vähän kiinni kaikissa blogipostauksissa mitkä on vielä kirjoittamatta 😀

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    kesäkuu 19, 2016 at 10:16 am

    Hieno juttu, että tajuaa itse, milloin pitää hetkeksi hidastaa vauhtia. Varmaan tuntuu ikävältä perua sovittuja reissusuunnitelmia, mutta parempi haukata happea välillä. Kyllä sitä sitten taas jaksaa seikkailla ja kiinnostavia reissuja onkin taas jo tulossa 🙂

  • Leave a Reply