Wellness

En tiennyt sikojen kiljuvan

Revi sitä hännästä tai potkaise, saat sen kyllä kiinni. Katsoin pientä sikaa silmiin ja hengitin syvään. Suljin hetkeksi ajatukseni pois ja työnsin sen rekka-autoon. Nyt yli kymmenen vuoden jälkeen, näen edelleen painajaisia. Näen painajaisia siitä hetkestä kun astuin sikalan ovesta sisään ja miten tunsin sydämeni lähes pysähtyvän ja kyynelten vierivän poskelleni. Edessäni oli satoja sikoja, suuri osa pienissä ahtaissa häkeissä. Kolmensadan kiljuvan sian tuskainen huuto on iäksi mieleeni syöpynyt murhenäytelmä.

Sikalassa sika ei sano röh, vaan se kiljuu henkensä edestä. 

a_001_4

Päädyin sikalaan töihin viikoksi koulussa kun jokaisen piti lähteä viikoksi tutustumaan työelämään. Halusin tehdä töitä eläinten parissa ja jostain kierosta syystä päädyin lopulta suomalaisen lihatuotannon pimeimpään nurkkaan, eli suursikalaan. Vietin viikon ruokkien sikoja, siivoten sikalan tiloja, ratsastaen tilan hevosilla, avustaen toimenpiteissä ja avustaen sikojen lastaamisessa teurastusta varten.

Ensimmäisen päivän jälkeen painoin pääni tyynyyn kauhunsekaisin tuntein ja pyyhin kyyneleeni peiton kulmaan. Huonosti nukutun yön jälkeen oli aika laittaa saappaat jalkaan ja lähteä takaisin sikalaan. Päivän ensimmäisenä tehtävänä oli porsaiden kastrointi. Tehtäväni oli pitää pientä huutavaa porsasta jaloista kiinni samalla kun talon isäntä poisti porsaan kivekset ilman minkäänlaista puudutusta. Toimenpide toteutettiin kuin liukuhihnalla. Käteni tärisi katsellessani pienen pieniä vaaleanpunaisia olentoja verenpunaisen rautahäkin nurkassa. Syy miksi porsaat kastroidaan liittyy lähinnä tuotettavan lihan makuun. Osalle kastroimattomista karjuista kehittyy lihaan niin kutsuttu karjunhaju eli epämiellyttävä sivumaku.

a_007_0a_005_2

Myöhemmin päivällä ajoimme ryhmän sikoja pieneen häkkiin, josta ne pian kuormattiin rekka-autoon matkalle kohti teurastusta. Olin tottunut tekemään töitä eläinten kanssa, joten en pelännyt käyttää voimaa ja tarttua sikaan, jotta saisin sen siirrettyä häkistä toiseen. Se mihin en ollut tottunut, oli käsiteltävän eläimen pelonsekainen katse. Sian silmissä on jotain melkein ihmismäistä ja sen katse kertoo paljon, paljon enemmän mitä sitä teurasautoon työntäessä haluaisi nähdä. Nielin jokaisen tunteeni yhdellä kertaa ja ryhdyin töihin. Anteeksi, mietin mielessäni. Anteeksi, että elit turhaan. Synnyit turhaan. Anteeksi, että kukaan ei koskaan välittänyt. Anteeksi, että elämä on minulle lahja, ja  sinulle se kaikkein pahin painajainen. Ei hätää, pian se on ohi. 

Sikahan teurastetaan Suomessa yleisesti kuljettamalla se ahtaassa rautahississä pimeään kammioon, jossa se kaasutetaan elävältä. Käytettäessa hiilidioksidia suurina pitoisuuksina tajuissaan olevat eläimet altistetaan välittömästi tai asteittain kaasuseokselle, joka sisältää yli 40 % hiilidioksidia. Menetelmää voidaan käyttää kuiluissa, tunneleissa, kammioissa tai ennalta sinetöidyissä rakennuksissa.

a_003_2

Seuraavina päivinä valmistelimme emmakohäkit tulevia porsaita varten. Emakkoja pidetään kääntymistä estävissä ahtaissa porsitushäkeissä kuukausi kerrallaan, sen ajan jonka porsaat ovat imetettävänä. Emakolla on voimakas pesänrakentamisen tarve, jota se ei pääse häkissä toteuttamaan. Porsaiden syntyessä seuraavana päivänä, huomasin yhden makaavan yksin kylmässä nurkassa kaukana muusta poikueesta. Istuin ainakin kolme tuntia emakkohäkin vieressä ja yritin auttaa pientä porsasta vetreytymään. Ilmeisesti porsaat kuolevat herkästi anemiaan jäädessään lämpölampun ulkopuolelle ja ilman ravintoa. Tein varmasi karhunpalveluksen, sillä pieni porsas selvisi, mutta oli sille edessä lähinnä pari hassua tuskallista elinkuukautta sikatehtaalla.

Sulkiessani sikalan oven viimeisenä päivänä, katsoin vielä kerran taakseni. Näin edessäni saman murhenäytelmän. Kuulin vielä kerran ne tuskaiset huudot ja suljin oven. Suljin oven todellisuudelta jolta meistä suurin osa on sulkenut silmänsä.

Tämä oli päivä, jolloin päätin ryhtyä kasvissyöjäksi. Päivä, jonka jälkeen yksikään pekonivitsi ei enää naurattanut.

Kaikki kuvat: Oikeutta eläimille

You Might Also Like...

12 Comments

  • Reply
    Milla
    elokuu 12, 2016 at 6:22 pm

    :'( On se surullista, että kun ihmiset haluaa lihaa halvalla niin eläimet kärsii tehotuotannossa aikamoisesti. En kyllä myöskään ymmärrä koirien häntien typistämistä enkä pitkälle vietyä rotujalostusta ja…

    • Reply
      Veera Bianca
      elokuu 13, 2016 at 10:05 am

      Niin on 🙁 Liha on mielestäni elintarvike, josta pitäisi maksaa kova hinta. Jos sitä on pakko syödä, voisi sitä syödä vähemmän ja silloin olla valmis maksamaan siitä enemmän. Ja en minäkään millään tavalla hyväksy koirien häntien typistämistä tai pitkälle vietyä rotujalostusta. Maailmassa on turhan paljon eläinoikeudellisia ongelmia – onneksi voimme niihin kuitenkin edes jollain määrin vaikuttaa.

  • Reply
    Sara
    elokuu 12, 2016 at 6:26 pm

    Wau… sanattomaksi vetää.
    Oon ollut itsekin jo vuosia kasvissyöjä ja viimeiset pari vegaani, mutta en ole koskaan itse katsonut silmiin tuotantoeläintä. Kiitos sun tekstistä, joka havainnollistaa, kuinka inhimillistämme toisia eläimiä ja toiset taas unohtuvat näkymättömiin. Surettaa vaan että tätä tapahtuu päivittäin miljoonille ja miljoonille tuotantoeläimille joilla ei oo mitään toivoa lähimaillakaan 🙁

    • Reply
      Veera Bianca
      elokuu 13, 2016 at 10:07 am

      Hienoa, että olet kasvissyöjä <3 On surullista miten suljettujen ovien takana lihatuotanto tapahtuu, jauhelihapakettia on vaikea yhdistää eläimeen jos ei itse lähde tutkimaan todellisuutta sen takana. Olen kerran miettinyt myöhemmin uudelleen, että mitä jos sitä kuitenkin söisi lihaa - istuin bussissa ja viereen parkkeerasi teurasauto, tajusin nopeasti että ei enää ikinä.

  • Reply
    Tiina, Kinttupolulla
    elokuu 13, 2016 at 10:46 am

    Hyvä että kirjoitit näistä sun kokemuksista. Harmillista on se, että vain harva viitsii näitä tällaisia juttuja lukea ja ne jotka lukevat joko tyrmäävät tiedon tai ovat jo hyvin tietoisia asioista. Olen huomannut, että näihin eläinoikeuskeskusteluihin ottavat osaa pääasiassa kasvissyöjät, joka saattaa olla myös tämän kommenttiosion kohtalo. Toivotaan kuitenkin ettei näin käy ja joku vannoutunut lihansyöjäkin uskaltaa katsoa totuutta silmiin. On niin helppoa ilmeisesti sulkea silmänsä näiltä jutuilta ja vaan porskuttaa menemään niinkuin kaikki muutkin ihmiset ympärillä tekee. Lihansyönti-normi on onneksi murentumassa ja kasvissyönti yleistyy pikkuhiljaa. Veganismi on tulevaisuutta maapallon sietokyvyn, ihmisten terveyden, ja eettisten kysymysten vuoksi. Surettaa vaan niiden eläinten puolesta, jotka joutuvat kärsimään siihen saakka, kunnes kaikki ihmiset lopulta heräävät tähän todellisuuteen…

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 4, 2016 at 10:56 am

      Kiitos! Ja tottahan tuo on, niin moni lihansyöjä välttää parhaansa mukaan totuuden kohtaamista ja siksi se on helpompi vaan saada yhä useamman vegaanin tai muun kasvissyöjän silmien eteen. Mutta varmasti jokainen tämänkaltainen kirjoitus saa edes yhden ihmisen kyseenalasitamaan kuluttamistaan, näin ainakin toivon.

  • Reply
    Qiang Karhula
    elokuu 13, 2016 at 7:52 pm

    Sori aiheesta poiketen, mutta onko tuo Voimapankin sivuilta tilattu Maxi toiminu kuinka hyvin? 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      elokuu 14, 2016 at 11:21 am

      Eipä mitään! Se on toiminut todella hyvin. Olen testannut useampia vastaavia tuotteita, eikä ne ole joko kestäneet tai vaan riittäneet. Tuo Voimapankki sopii hyvin isoon iPhone6 lataamiseen, lataa sen kaksi kertaa. Toki lataaminen on vähän hidasta, mutta so far so good 🙂

  • Reply
    Emmi
    elokuu 14, 2016 at 9:57 am

    Pidän surullisena pidän sitä kuinka moni ihminen on kulkeutunut kauas luonnosta. Porsas kiljuu luonnossakin, se on yksi niiden äänistä. Sika ei kilju vain kivusta. Tämä harmittaa minua, että niin kasvisyöjät kuin lihaa syövät ovat ajautuneet niin kauas normaalista luonnosta.
    Miten voi edistää eläinten/luonnon oikeuksia ellei tunne niitä ?

    Ihmittelen myös miksei puututa enemmän kuluttajien “ongelmiin”. Markkinat vaativat kastrointia, koska karjunliha ei myy jne.

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 4, 2016 at 10:58 am

      Se on totta, se on harmillista miten kaukana olemme luonnosta. Emme ajattele syömämme nyhtöpossun olleen elävä tunteva olento, joka eli melko tuskalllisen elämän. Ja eihän sika pelkästään kivusta kilju, mutta kyllä sen äänestä ja olosuhteista voi erottaa onko kyse kivusta vai leikistä.

      Ja ehdottomasti pitäisi keskittyä enemmän kuluttajien ongelmiin. Mielestäni lähtökohtaisesti lihan syöminen ei ole väärin, mutta sen yleinen tuotantotapa on. Jos me söisimme edes vähemmän lihaa ja olisimme valmiita maksamaan siitä enemmän, voisi tuotantotapoja kehittää.

  • Reply
    Tuleva kasvissyöjä
    lokakuu 10, 2017 at 9:52 pm

    Kiitos silmät avaavasta kirjoituksestasi! Olen siirtymässä kasvissyöjäksi ja tosiaan kuten aiemmissa kommenteissa sanottiin: lihansyöjät (kuten minä ennen) välttelevät parhaansa mukaan totuuden kuulemista. Tekstisi vahvisti päätöstäni siirtyä kasvissyöjäksi. Kiitos!

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 10, 2017 at 10:16 pm

      Hieno valinta! Totuuden kuuleminen on karua ja välillä myös niin monimutkaista! Muista että ei kannata ottaa liikaa paineita siitä että on täydellienn 100% kasvissyöjä, jokainen valinta jättää liha pois lautaselta on hyväksi! 🙂 <3

    Leave a Reply