Hongkong Kiina

Opiskelijaelämää Hongkongissa

Tänne kauas maailmallehan on siis tultu opiskelemaan, eikä pelkästään ihmettelemään tätä maailman menoa. Tämä päivä onkin kulunut ahkerasti kolmen esseen parissa, joita olisin voinut kirjoitella koko viikon, mutta lähinnä aika ja energia meni uuden passin ja luottokortin etc hankkimiseen. Muutama vahva vihreä tee ja tölkitetty kahvi niin minähän kirjoitan vaikka kuusi esseetä. Opiskelu täällä ei kuitenkaan ole ollut yhtään niin helppoa kuin ehkä odotin tai kuvittelin, to be honest.

Mä olen tottunut käyttämään englantia ihan jokapäiväisessä elämässä jo pitkään, mutta välillä koulutehtävissä on tullut vastaan yllättävän suuria mutkia koska tehtävänannoissa on ollut todella hämmentäviä sanavalintoja. Tästäkin päivästä meni suurin osa ajasta siihen, että mietin mitä näissä esseissä oikein pitäisi kirjoittaa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kahdessa tunnissa word-tiedostossani oli teksti “Hotel ICON is a hotel.” No shit.

IMG_3704

Opiskelutyyli täällä on jotenkin hyvin erinlainen ja koen, että meidät perehdytettiin huonosti paikallisiin tapoihin. Täällä lähes jokainen kurssi perustuu viikottaiseen luentoon ja tutoriaaliin, joissa molemmissa on eri opettaja. Sen lisäksi kesti hetken tajuta, että kaikki materiaali löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta paikasta nimeltä Blackboard. Paikallisilla on myös tapana tulostaa edeltävän luennon Powerpoint ja tehdä siihen muistiinpanoja. Harvoilla on luennoilla läppäreitä täällä ja tämä on sinänsä hyvä, koska eipä tule heiluttua Facebookissa vaan sitä ihan oikeasti oppii asioita.

Luennoilla on tosin aina lähes sata ihmistä, joka on porvoolaiselle hieman liikaa ja oppitunteja myös häiritään mielestäni mauttoman paljon. Opettajat suurimmalla osalla kursseista vaikuttaa ihan tarpeeksi päteviltä ja osa omistani on paikallisia ja osa ihan eurooppalaisia. Ei valittamista, vaikka osalla kursseista kesti turhankin kauan päästä asiaan. Strategic Managementissa keskityttiin pitkään siihen, mitä viittaavat oppilaat saavat lahjaksi; se joka viitaa ensin saa kirjan ja seuraava Pepsin…Siitä tuli vähän ala-aste mieleen…

IMG_3195

Lähes jokaisella kurssilla tehdään joku isompi ryhmätyö. Esimerkiksi Airport Operations -kurssilla tutkitaan ryhmissä lentomatkustajien ostoskäyttäytymistä ja suunnitellaan Hong Kongin lentokentän uuteen terminaaliin tarvittavat yritykset viiden hengen ryhmissä. Taasen Tourism & Transport -kurssilla perustamme lentoyhtiön. En ole vielä päässyt kunnolla tekemään ryhmätyötä paikallisten kanssa, mutta ensi viikolla selviää millaista se tulee olemaan. Hieman jännittää sinänsä, koska kiinalaiset eivät koskaan nuku. Koulutöitä tehdään aamu neljään asti, mutta silti kouluun päästään virkeänä kahdeksalta. What’s their secret? Tea?

Tällä hetkellä kaikki kurssit vaikuttavat mielenkiintoiselta, lukuunottamatta Strategic Hospitality Managementia, johon nuo kolme esseetäkin sain tänään kirjoittaa. Tällä kurssilla ei keskitytä olennaiseen, vaan tänäänkin luin kymmenen sivua Coca-Colasta ja kirjotin aiheesta esseen. Miksi esimerkkinä ei voitu käyttää vaikka hotelliketjua? No ainakin sain esseen tehtyä joten samapa tuo!

Pictures1-001

Tämän lisäksi meidän School of Hotel and Tourism Managementissa on pukukoodi, joka tuli täysin yllätyksenä. Pukukoodi on pitkälti business-casual, joten onneksi vaatekaappini perustuu lähes täysin jakuista. Pukukoodia ei noudateta kovin tarkasti, mutta itse en ainakaan osaisi mennä tuohon opinahjoon huppari päällä.

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    mirkki
    helmikuu 17, 2013 at 10:35 pm

    Viittaavat oppilaat saa lahjoja.. Ootko tosissas? En kestä ^^. Huikeeta.

    • Reply
      Veera Bianca
      helmikuu 18, 2013 at 3:57 am

      My thoughts exactly….:D Mä en ihan vittuillaksenikaan ala siinä kohtaa viittaamaan jos mua lahjotaan 😀

    Leave a Reply