Menu
Vastuullinen matkailu

Onko norsujen turvakodeissa vierailu & vapaaehtoistyö vastuullista?

Tipahdin polvilleni enkä saanut itkua loppumaan. Jokia -nimisen norsun tarina Pohjois-Thaimaan viidakossa oli raastava totuus eläinten kohtalosta. Jokia oli suurimman osan elämästään metsäteollisyyden työväline ja joutui läpi elämänsä kärsimään kovaa pahoinpitelyä. Nuori norsu synnytti jälkeläisensä kesken työpäivän vetäessä kantoja ylös mäkeä. Hätääntynyt norsu yritti pysähtyä, mutta työmiehet sokaisivat siltä toisen silmät ja pakottivat jatkamaan. Jokian jälkeläinen syntyi menehtyneenä. Norsu on hyvin voimakastunteinen eläin ja Jokia todennäköisesti masentui, eikä ollut työkykyinen. Turhautumisesta työmiehet sokaisivat norsun toisenkin silmän. Pian Jokian onni kuitenkin kääntyi ja se elää nykyään elämäänsä Elephant Nature Park -norsujen suojelukodissa Chiang Main lähettyvillä. Uusi lauma hyväksyi hänet omakseen ja Navann -niminen norsu ryhtyi sokealle norsulle oppaaksi (kyllä, norsut saattavat luonnossakin itsenäisesti ryhtyä toisen sokean norsun ’oppaaksi’).

Norsut tekivät minuun suuren vaikutuksen Pohjois-Thaimaassa 2016 viettäessäni muutaman päivän niiden turvakodilla. Voit lukea lisää kokemuksestani täältä. Majoituksen aikana heräsi kuitenkin kysymyksiä. Miksi osa norsuista sidottiin yöksi jaloistaan pieneen koppiin? Miksi turistit saivat ottaa osan kanssa selfieitä? Ja miksi turistit pääsivät kylvettämään norsuja useita kertoja päivässä?

Harva turisti haluaa tahallaan aiheuttaa pahaa eläimille, vaan kyse on useimmiten tietämättömyydestä. Olen itsekin istunut norsun selässä Intiassa 2010, koska se oli pitkäaikainen haaveeni. Olin huolissani sen vastuullisuudesta ja kyselin paikan omistajalta kysymyksiä tarkasti – halusin luottaa heidän vastauksiin, koska halusin toteuttaa haaveeni. Nykyään onneksi tiedän itse paremmin.

Tuolloin vuonna 2016 vieraillessani Elephant Nature Parkissa, sain myös ottaa kuvan kahden eri norsun kanssa. Näitä kumpaakaan ei kuitenkaan pakotettu kuvaan, mutta en silti väitä sen olleen eettisin tapa toimia. Enää en ottaisi kuvaa villieläimen kanssa.

Haluan myös heti aluksi mainita, että oikean suomenkielisen termin löytäminen näillä ’elephant sanctuary’ -paikoille tuntui hankalle. Tässä postauksessa termit turvakoti ja suojelualue yms tarkoittavat kaikki samaa.

Onko vierailu norsujen turvakodeissa vastuullista vai pelkästään se pienempi paha turistille, joka jo tietää norsuilla ratsastamisen olevan pahasta?

Opiskelen tällä hetkellä Leeds Beckett University:ssä vastuullisen matkailun maisteriksi ja ensimmäiseksi essee- aiheekseni valikoitui tämä kysymys. Keskityin esseessäni aiheeseen erityisesti Thaimaan turismin näkökulmasta.

Jokia Elephant Nature Parkissa

Norsujen ratsastuksesta selfieihin turvakodeissa

Yli puolet Thaimaan 7,000 elefantista elää vankeudessa. Norsuja on kesytetty ja koulutettu ihmisten käyttöön Thaimaassa pääasiassa metsäteollisuuden työvälineiksi ja niistä luovuttiin vuonna 1989 alan modernisoituessa. Tuhannet työttömät norsut päätyivät näin turistien viihdykkeiksi ja ratsastettaviksi. Vaikka norsuratsastuksesta tuli suosittua ympäri Aasiaa, on Thaimaassa kaikista eniten norsuja turistien ratsastuskäytössä. Onneksi meistä monilla on nykyään entistä enemmän mahdollisuuksia ottaa asioista selvää ja yhä useampi turisti onkin kiinnostunut vastuullisemmasta matkailusta mikä on osaltaan vähentänyt norsuilla ratsastamisen suosiota World Animal Protectionin mukaan.

Harva tietää, että norsu ei ole samalla tavalla kesytetty eläin mitä lemmikkimme hevonen. Hevosella ratsastamisen eettisyys on aihe täysin erikseen. Norsun kesyttämiselle on olemassa termi ’breaking the spirit’ mikä jo itsessään kertoo miten surullisesta asiasta on kysymys. Suuri villieläin saadaan ihmisen haltuun väkivallalla ja pelolla. Norsun selkärangan rakenne on myös hyvin erilainen kuin esimerkiksi hevosen, vaikka se suurempi eläin onkin. Norsun selkäranka muistuttaa kuitenkin enemmän kalan ruotoa, eikä täten kestä ihmisen painoa ja satuloita jatkuvasti selässään. Turvakodeissa voi nähdä norsuja joiden selkäranka on täysin muuntunut satulasta johtuvan painon vuoksi. On myös täysin eri asia jos yksi paikallinen ihminen istuu silloin tällöin norsunsa selässä kuin kymmenet turistit päivittäin useampien tuntien ajan. Elefantin pitäminen on köyhässä maassa äärimmäisen kallista, joten työtunnit ovat pitkiä.

Ratsastusleirit muuttuvat Thaimaassa pikkuhiljaa suojelualueiksi, joihin turistit voivat ostaa pääsylipun. Suojelualueet ja turvapaikat mahdollistavat vastuullisuutta kaipaavalla turistille unohtumattoman elämyksen lomamatkallaan. Suojelusalue tarjoaa mahdollisuuden ihailla villieläimiä niiden luonnollisessa ympäristössään. Monessa paikassa norsuja pääsee syöttämään, niiden kanssa voi ottaa selfien Instagramiin ja niitä pääsee kylvettämään.

Moni tällainen turvakoti Thaimaassa saattaa myös tarjota ratsastusmahdollisuuksia viestimällä toiminnastaan täysin eri tavalla kahdelle eri markkinalle. Toisen turistibussin kurvatessa takaisin hotellille vastuullisen villieläin-kokemuksen jälkeen, saatetaan norsujen selkään heittää satulat seuraavia varten.

Vaikka norsut saavat usein viettää päivästä ison osan vaeltaen luonnonpuistoissaan, saatetaan ne vastuullisillakin suojelualueilla yöksi sulkea pieniin tiloihin tai sitoa jalastaan maahan kiinni. Moni norsu alkaa tällöin näyttämään pakkoliikemäisiä stressioireita. Vaikka tämä voi turistin silmään näyttää epäeettiseltä, on se monesti ainut keino pitää suuri eläin hallinnassa yön aikana. Suuret luonnonpuistot on vain harvoin aidattuja, joten norsuja ja niiden vapaata liikkumista on rajoitettava tarkasti seuraamalla.

Toisen turistibussin kurvatessa takaisin hotellille vastuullisen villieläin-kokemuksen jälkeen, saatetaan norsujen selkään heittää satulat seuraavia varten.

Norsujen ruokinta on kallista, mutta ei niitä voi luontoonkaan palauttaa

Villieläinturismin merkitys Thaimaan taloudessa on merkittävä. Thaimaassa vierailee vuosittain 38 miljoonaa turistia ja se tuottaa 10% taloudesta. World Animal Protectionin (2017) mukaan edelleen 40% turisteista haaveili norsuilla ratsastamisesta. Ja vaikka norsuilla ratsastaminen on edelleen suosiossa, sen suosio onneksi vähenee. Toisaalta ilman turistien tuomaa rahaa, ei vangittuja norsuja olisi mahdollista ruokkia.

Thaimaan tuhansia vangittuja norsuja ei voi päästää vapauteen. Maassa elää norsuja villinä arviolta 3,000-4,000 ja vaikka niiden elintila on jatkuvasti pienentynyt, on määrä kuitenkin kasvanut 7% viimeisen 15 vuoden aikana (Sukanan, 2019). Jo kaventuneen elintilan vuoksi tilanne on kuitenkin haasteellinen, sillä vankeudessa elävät norsut tarvitsisivat enemmän tilaa.

Nämä metsäteollisuuden vuoksi vangitut norsut elävät mahdollisesti vielä muutamia vuosikymmeniä ja niin kauan ihminen on niiden hyvinvoinnista myös vastuussa. Keskiverto norsu syö 150 kiloa ruokaa päivässä selviytyäkseen. Yhden norsun ruokkiminen päivässä maksaa noin 70 euroa ja monesti norsutiloilla saattaa olla jopa kymmeniä eläimiä. Mikäli turisti päättää vastuullisimmaksi toimeksi boikotoida kaikkea norsuturismia, kuolevat eläimet todennäköisimmin nälkään samalla kun niiden omistajat jäävät työttömiksi.

Mikäli turisti päättää vastuullisimmaksi toimeksi boikotoida kaikkea norsuturismia, kuolevat eläimet todennäköisimmin nälkään samalla kun niiden omistajat jäävät työttömiksi.

Epäoikeudenmukaisesti kohdeltu ja alipalkattu mahout

Mahout on norsun kouluttajan ja pitäjän titteli ja yleensä mahout omistaa koko elämänsä mahdollisesti yhden norsun pitämiselle. Norsujen turvakodeissa jokaisella norsulla on oma mahout. Mahoutit olivat ennen arvostetussa asemassa, mutta nykyään harva thaimaalainen suostuu tekemään työtä norsujen hoitajana, sillä työstä saatu palkka on pieni ja työajat äärimmäisen pitkät.

Mahout tekee Thaimaassa usein 14 tunnin työpäiviä jokaisena viikon päivänä ja ansaitsee 60-120 euroa palkkaa kuukaudessa. Travindyn (2017) mukaan osa Myanmarista Thaimaahan muuttavista mahouteista ei saa palkkaa ollenkaan, vaan elää pelkästään turistien tipeillä.

Tämän päivän mahout onkin usein myanmarilainen pakolainen. Tietämättömälle turistille käännettään tarina humanitääriseksi hyväntekeväisyydeksi ja saatetaan kertoa, että heidän toiminnallaan tuetaan myanmarilaisten pakolaisten työllisyysmahdollisuuksia – toki näinkin voi olla, sillä esimerkiksi yksi vastuullisimpana pidetty Elephant Nature Park palkkaa enimmäkseen myanmarilaisia pakolaisia. But go figure, en osaa ottaa tähän enempää kantaa.

Myanmarilaisilla mahouteilla on vain harvoin sopivaa osaamista, eikä heitä välttämättä kouluteta työhön kuunnolla. Työntekijöillä ei myöskään todennäköisesti ole juuri oikeuksia tai turvaa. Ammattitaitoisen mahoutin kouluttaminen vei perinteisesti 20 vuotta ja nyt työhön voi ryhtyä kuka tahansa teini-ikäinen poika. Tämä on johtanut lukuisiin vakaviin onnettomuuksiin ja myös kuolemiin työpaikalla.

Mahouteja monesti myös syyllistetään väkivaltaisesta norsujen kohtelusta, mikä on tietysti ymmärrettävää eläinoikeuksista välittävien turistien lomamatkoilla kun villieläintä lyödään yhtäkkiä kesken selfien nappaamisen rautakangella päähän. Tässä tulemme kuitenkin takaisin ongelmaan koulutuksen puutteesta, emmekä mahoutin pahuudesta. Mahoutin tehtävä on tehdä kaikkensa suojellakseen turistia ja taatakseen hyvä ja turvallinen kokemus. Kun vastassa on tuhansia kiloja painava villieläin, ei vaihtoehtoja välttämättä ilman osaamista ole.

Kun koronavirus vei turistit, jäi Thaimaan norsut nälkäisiksi

Yhden norsun ruokinta päivässä saattaa maksaa saman verran mitä mahoutin palkka kuukaudessa.

Koronavirus on näyttänyt ympäri maailmaa miten riippuvaisia monet maat ovat turismista, Thaimaa mukaan lukien. Kansainvälinen turismi on laskenut Thaimaassa vuoden 2020 aikana 83% ja yli miljoona ihmistä matkailualalta on menettänyt työpaikkansa. Niin ratsastettavia norsuja kuin suojelualueiden norsuja elätetään turismien tuomalla rahalla, usein jopa lähes 100%. Ilmankin turisteja, norsut tarvitsevat jatkuvasti saman määrän ruokaa mitä ennenkin.

Pandemia on myös osoittanut turistien tärkeän roolin vankittujen norsujen tukemisessa. Yhden norsun ruokinta päivässä saattaa maksaa saman verran mitä mahoutin palkka kuukaudessa. Moni myanmarilainen on aloittanut satojen kilometrien vaelluksen halki vuorien norsujensa kanssa takaisin kotiin turistien puuttuessa. Norsut näkevät nälkää ja niitä saatetaan hylätä kun hoitaminen ei ole yksinkertaisesti enää mahdollista.

Elephant Nature Park on ottanut pandemian aikana 13 ylimääräistä norsua siivilleen, jotka jäivät pandemian vuoksi näkemään nälkää. Jos haluat tukea suojelualueen toimintaa, lue lisää täältä.

Onko norsujen turvakodeissa vierailu siis vastuullista?

Itseasiassa, jopa ihan suosittelen Thaimaan lomalla vierailemaan norsujen turvakodissa tai tekemään vapaaehtoistyötä muutaman päivän ajan. Vastuullisuuskysymykseen ei ole kuitenkaan suoraa kyllä tai ei vastausta, mutta vierailullasi on todennäköisemmin enemmän positiivisia vaikutuksia kuin negatiivisia.

Norsujen turvakodeissa vierailu on tällä hetkellä ainut järkevä tapa tukea vangittuja norsuja, joita ei voi enää päästää vapauteen. Vierailemalla pelkästään turvakodeissa/suojelualueilla teet myös oman osasi viestimällä, että turistit haluavat mielummin vastuullisen kokemuksen villieläinten kanssa ratsastamisen sijaan.

Nämä vangitut norsut eivät välttämättä vietä täydellistä elämää, mutta niin hyvää kuin on mahdollista kunhan valitset etukäteen mahdollisimman vastuullisen paikan.

On tärkeää, että norsuja ei enää jalosteta turismitarkoituksiin, vaan näillä turvakodeilla ja turistien vierailuilla mahdollistetaan näiden jo vangittujen norsujen elämä. Alan on tärkeää pikkuhiljaa kuihtua pois kun viimeisetkin näistä norsuista poistuvat keskuudestamme seuraavina vuosikymmeninä. But until then, vieraillaan vastuullisesti. On valitettava totuus, että money talks tälläkin alalla ja voi olla hankala olla tukematta paikkaa, joka ei jalosta norsuja tai osta uusia norsuja niitä jalostavalta taholta turismitarkoituksiin.

Vierailua suunnitellessa, varmistathan vierailevasi mahdollisimman vastuullisella suojeluaelueella. Varmista, että kohteen nettisivuilla ei ole turistien selfieitä eläinten kanssa, lupauksia sirkustempuista tai mahdollisuudesta kylvettää eläimiä. Löydät vinkkejä ja suositeltuja paikkoja Responsible Travel -sivustolta täältä.

About Author

Veera Bianca is a passionate storyteller and hospitality expert with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for meaningful experiences, reviewing accommodation and airlines – trying to inspire you to leave your comfort zone and getting to know new cultures.

10 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    maaliskuu 23, 2021 at 7:40 pm

    Tuo onkin mielenkiintoinen tieto, että lauma hyväksyi Jokian jäsenekseen. Tuo ”oppaaksi” ryhtyminen ei ihmetyttäisi, jos kyse olisi saman lauman norsusta, mutta muuten se kuulostaa erikoiselta. Zimbabwen Hwangessa nähtiin norsuvauva, jonka äiti oli mitä ilmeisemmin syystä tai toisesta menehtynyt. Norsuvauva yritti kovasti olla osana laumaa, mutta muut eivät sitä hyväksyneet eivätkä kiinnittäneet siihen mitään huomiota. Seuraavana päivänä norsuvauva sitten pyöri kyseisellä paikalla yksin varsin apaattisen näköisenä ja kolmantena aamuna norsuvauva oli jo leijonien ruokana.

    Reply
  • Kaukokaipuun Monni
    maaliskuu 28, 2021 at 10:49 am

    Kylläpä tuli surumieli Jokian tarinasta. Vieläkin surullisempaa on ettei se ole vain Jokian tarina vaan tuhansien muiden norsujen tarina.

    Kiitos, kun kirjoitit tämän. Silmät aukesivat ihan uudella tavalla. Toivottavasti jaksat ja haluat kirjoittaa näistä opinnoista myös jatkossa, sillä ainakin omasta mielestä tällainen sisältö on kiinnostavaa lukea.

    Kun joskus pääsen maailmalle, lähden Thaimaahan ja palaan sitten aiheeseen. Ehkä minäkin voin tehdä jotain norsujen hyväksi. ❤️

    Reply
  • Eveliina / Reissukuume
    maaliskuu 29, 2021 at 5:43 am

    Voi norsut <3 Komppaan Monnia, täälläkin luin tippa linssissä Jokian tarinaa. Jaksan aina järkyttyä siitä, miten hirveitä ihmisiä maailmasta löytyykään ja miten eläinraukat saavat kärsiä milloin minkäkin takia…

    Kaikessa raakuudessaan ajattelen kuitenkin niin, että näistä on tosi tärkeää kirjoittaa ja jakaa tietoa eteenpäin. Ehkä sitten joskus kaikki muuttuu paremmaksi. Joten kiitos postauksesta!

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    maaliskuu 29, 2021 at 12:25 pm

    Tässä norsukuviossa on minusta vähän samoja elementtejä kuin monen muunkin eläinlajin osalta vastaavissa pohdinnoissa. Paras tapa tukea eläinten eettistä käsittelyä on mielestäni yrittää tukea paikallisia siten, että heillä on muu mahdollisuus kelvolliseen elämään kuin eläimiin tukeutuva. Esimerkiksi Ruandassa vuoristogorillaretkistä maksetaan lähikylien ihmisille palkkaamalla heitä kantajiksi ja muihinkin hommiin ja sen myötä he ymmärtävät, että gorilloista voi hyötyä muutenkin, ja paremminkin muuten, kuin tappamalla niitä ja myymällä osia niistä.
    Eli vaikka se vähän hassulta ehkä kuullostaakin, niin auta ihmisiä, autat eläimiä!

    Reply
  • Eveliina | Korkkarit rinkassa
    maaliskuu 30, 2021 at 8:07 pm

    Aivan mahtava kirjoitus kerrassaan. Toivon todella, että tietoisuus kasvaa turistien keskuudessa, eikä norsulla ratsastamisesta enää haaveiltaisi. Muistan itsekin nähneeni Thaimaassa norsuja jalkapannassa, eikä se näky mikään silmiä hivelevä ollut.

    Keniassa on myöskin Nairobin kansallispuistossa Norsujen ”orpokoti,” jossa vieraillessa norsut pyörivät ympyrässä monien turistien katsellessa heitä aitauksen takaa. Esityksen ajaksi norsut houkuteltiin ruualla näyttäytymään ja samalla ohjelmatirehtööri kertoi siitä, kuinka pääsymaksun lisäksi rahalahjoitus on paras tapa auttaa orvoksi jääneitä norsuja, koska ruokakustannukset ovat niin suuret.

    Lukisin jatkossakin erittäin mieluusti lisää näistä sinun opintojen aiheista! <3

    Reply
  • Mari/Kodinvaihtaja
    maaliskuu 30, 2021 at 8:24 pm

    Kuinkahan paljon norsuja nälkiintynyt/kuollut pandemian aikana… 70€ päivässä yhden eläimen ruokkimiseen ja ei-turisteja – mshdoton yhtälö. Surullista. Vaikea ilmiö tämä, kiitos postauksesta.

    Reply
  • Katja / Lähtöselvitetty
    huhtikuu 1, 2021 at 6:57 am

    Tuntuu uskomattomalta, miten paljon tietoisuus tästä on lisääntynyt ihan muutamien vuosien aikana. Vielä 2015 minä päästin lapsen ratsastamaan norsulla – vaikka jo silloin se tuntui vähän epämiellyttävältä. Tänä päivänä en tosiaan enää päästäisi.
    Nämä erilaiset suojelupaikat ja orpokodit ovat ongelmallinen asia, koska niiden toiminnasta ei etukäteen voi olla ihan varma. Chiang Maissa yritin kysellä hotellin työntekijältä jotain vastuullista paikkaa, mutta ihan tavalliselle farmille päädyimme. Samoin Sri Lankassa monet suosittelivat Pinnawalan orpokotia, mutta sieltä näkemäni kuvat saivat minut kuitenkin kiertämään sen kaukaa. Onneksi nykyään on kuitenkin tuo linkkaamasi sivusto, josta löytyy vastuullisia kohteita.
    Kovasti tekisi mieli lopettaa norsuturismi kokonaan, mutta kuten mainitsit: ilman turisteja monia norsuja odottaisi varma kuolema. Sitä kuitenkin mietin, että kuvissa näkyy aina myös poikasia — miksi poikasia syntyy paikoissa, joiden tarkoituksena on vain toimia loppuelämän turvakoteina jo kesytetyille elefanteille? Ja jos he jäävät turvakoteihin koko elämäkseen, niin loppuuko toiminta oikeasti koskaan?

    Reply
  • Heidi - Maailman äärellä
    huhtikuu 2, 2021 at 3:05 pm

    Ihan kamalaa, miten raakoja ihmiset voivat olla. Miten surullinen olo tulikaan lukiessa tätä Jokian tarinaa. Mutta hienoa, jos hänet hyväksyttiin uuteen laumaan! Tosi mielenkiintoinen postaus. Ja näinhän se on, ettei asia ole musta-valkoinen ja norsut tarvitsevat elääkseen turisteilta saatavia tuloja.
    Pitääkin kurkata linkkisi näihin vastuullisiin orpokoteihin. Olen haaveillut vuorotteluvapaasta, ja kun koronasta päästään, vapaaehtoistyö eläinten parissa – vastuullisesti – olisi aika täydellinen tapa viettää tätä vapaata.

    Reply
  • Jenna
    huhtikuu 3, 2021 at 8:54 pm

    Todella mielenkiintoinen, vaikkakin myös surullinen aihe! Kiitos vastuullisuusnäkökulman avaamisesta, todella tärkeää että vastuullisesta matkailusta puhutaan myös eläinten osalta.

    Reply
  • Tiina Johanna / Kookospalmun Alla
    huhtikuu 5, 2021 at 4:50 pm

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Aihe on itselleni tärkeä ja pyrin aina omilla matkoillani olemaan vastuullinen, niin paljon kuin vain suinkaan osaan ja samaan kannustan myös muita. Vastuuton eläinturismi on asia, joka todellakin saisi kuihtua pois. Myös delfinaariotoiminta on todella kuvottavaa, sillä siinä – kuten tässäkin – money talks. Altaat ovat pieniä ja olosuhteet aina huonot, sillä allas ei ole merinisäkkäiden paikka. Delfinaariot puhuvat esimerkiksi delfiineistään ”perheenä”, vaikka fakta on, että delfiinit ovat usein eri paikoista ja eri perheistä, eivätkä aina välttämättä tule toimeen keskenään edes. Se aiheuttaa myös kiusaamista ja vammoja ja delfiinit ja miekkavalaat (esimerkiksi) ovat perhekeskeisiä ihmisten tavoin. Itsekin tein Ekomatkaajien kautta vapaaehtoistyöjakson Teneriffalla valaiden ja delfiinien parissa vuonna 2019, myös muu vapaaehtoistyö kiinnostaisi kovasti eläinten parissa. Kaikessa eläinturismissa lähtökohta on, että jos villieläin joutuu olemaan pois omasta luonnollisesta elinympäristöstään ja tekemään sirkustemppuja ja/tai olemaan valokuvamallina pitkät päivät, niin toiminta ei ole eettistä. Hyvin toit kuitenkin esille myös sen, että mikään asia ei ole täysin mustavalkoista ja tämä toiminta sisältää myös työpaikkoja ja rahoittaa eläinten eloa, sillä koko ikänsä vankeudessa elänyt (tai jopa syntynyt) eläin ei ole enää vapaudessa pärjäävä omin neuvoin. Onneksi nykyään hiljalleen ollaan menossa vastuullisempaan suuntaan ja epäeettinen eläinturismi ehkä hiljaa kuihtunee pois ja tilalle jää vastuullisempia vaihtoehtoja, kuten nämä suojelualueet ja ns. suojellut luonnonmukaiset ”eläköitymismahdollisuudet”. 🙂 Kiitos hyvästä ja tärkeästä kirjoituksesta ja ihanaa kevättä sinne! <3

    Reply

Leave a Reply