Goa Intia

Goan yöelämää

Pitkästä aikaa päätin kirjoitella jotain teidän Intia-hörhöjen iloksi. Intiassa siis tuli tehtyä välillä muutakin kuin pelastettua koiranpentuja tai orpolapsia. Goa on juuri se oikea paikka villiin, mutta tarpeeksi turvalliseen yöelämään! Multa löytyy kokemusta lähinnä pohjoisesta Goaa, mutta sehän onkin se best place to party rock 😉

Pukeutuminen

Intiassahan pitää turistin miettiä mitä päälleen laittaa. On epäkohteliasta ja kulttuuria loukkaavaa näyttää olkapäänsä tai polvensa julkisilla paikoilla. Jopa Goalla on alueita joissa shortseissa ja tank-topissa kulkevaa turistia katsotaan pahasti. Turismi on keskittynyt rantoihin ja niissä uskaltaakin pukeutua rohkeammin niin päivällä kuin yölläkin, eikä kukaan pidä sinua idioottina.

Aina kun me lähdettiin muiden vapaaehtoisten kanssa Assonorasta juhlimaan Bagaan, niin mulla saattoi olla olkaimeton mekko, mutta matkan ajan pidin hartiahuivia.

Alkoholi

Intiassa on obviously huomattavasti halvempaa vetää perseet olalle. Itse tuli juotua paljon breezereitä ja vodkaa soodalla. Vodka on aina juoma mihin kannattaa kehitysmaissa suhtautua varauksella. Uutenavuotena uutisissa oli juttua jostain huonosta vodkasta joka oli vienyt parilta juhlijalta hengen. Tätä ei tietenkään tapahdu päivittäin ja itse join aika rohkeasti vodka-pohjaisia drinkkejä every now and then.

  • Jääpalat on myös asia, jotka jätin aina juomista pois. Osa baareista saattaa käyttää hanavettä, josta todennäköisesti saat vatsapöpön itsellesi! Turisteimmissa mestoissa luvataan joskus, että juomissa käytetään pullovettä, luottamisen tähän saa sitten jokainen itse päättää. Pari mojitoa on mahtunut matkan varrelle, enkä ole kärsinyt niiden vuoksi mitään pöpöjä.

Suomalainen saattaa innostua halvasta viinasta, etenkin koska keskiviikkoisin Club Cabanassa on ladies night, eli naisien ei tarvitse maksaa MITÄÄN sisäänpääsyä ja silti saa  JUODA ILMAISEKSI KOKO YÖN. Tällä sitten houkutellaan kaikki Goan miehet ja venäläiset turistipojat pokamaan kuumia kissoja. Cabana on ihana ulkoilmaklubi, mutta meininki nyt on mitä on.

  • Baareissa lähes aina naiset menee sisään ilmaiseksi, miehet maksaa paljon ja parit pääsevät puoleen hintaan. Jos olet nainen ja yksin, joku mies saattaa pyytää sinua esittämään paria, jotta pääsisi sisään halvemmalla. Tämä ei kannata, nimimerkillä kokemusta on. Saatte miehen kanssa tietynlaiset rannekkeet, eikä sinua päästetä ulos ilman tätä seuralaista. 

Turvallisuus

Goa on paikka, jossa pitäisi ihmisen maalaisjärjellä pärjätä yöelämässä. Anjunan ja Arambolin kaduilla vastaan voi tulla miehiä, jotka ovat valmiita myymään monenlaisia huumeita halpaan hintaan. Ei kannata kuitenkaan turistina innostua näitä kokeilemaan. Turvassa pysyy yöelämässä käyttäytymällä edes vähän järkevästi ja konttaamatta yksin pitkin pimeitä katuja.

Mieti myös tarkkaan missä pidät rahasi yön aikana. Itselläni oli olkalaukku, jossa oli vetoketju. Laukkua ei pidä missään vaiheessa jättää vartioimatta tai antaa jonkun muun luotettavan oloisen tyypin tsiigailtavaksi. Turisti (etenkin suomalainen) usein sekottaa sneakyn ystävällisyyden aitoon ystävyyteen. 

Yön aikana voi muutenkin tulla monenlaisia tarjouksia vastaan pimeistä takseista ja Bollywood-rooleista, suhtaudu näihin kaikkeen aina varauksella! 

Miten me itse juhlittiin?

Vapaaehtoistyön aikana käytiin usein alottamassa ilta Anjunalla Curliesissä, joka on siis rantabaari/ravintola. Yläkerrassa on ihanat chillailumestat, joissa nautiskeltiin illan ekat juomat ja vedettiin jotkut curryt naamaan. Täältä saa myös suhteellisen hyvää länkkäriruokaa, jos sitä joskus kaipaa. Niin ja niitä maailman herkullisimpia Nutella pancakesejä noms.

Curliesistä ilta saattoi jatkua rannan varrella oleviin klubeihin. Anjunasta parempi känniääliäparatiisi on vastenmielinen kaupunginosa Baga Beach. Tänne on 10-30 minuuttiia taksilla, ruuhkista riippuen. Baga ei enää tunnu oikealta Intialta, mutta hyvältä paikalta riehua baarissa. Siellä on katu täynnä hyviä mestoja, kuten perinteinen Titos tai meidän suosikki Cape Town.

Illan päätteeksi kannattaa Anjunassa ostaa Curliesin edestä omeletti katukeittiöistä, koska nam! Bagassa taasen oli tapana poiketa ihan perinteiseen Dominos-pizzeriaan, jossa tavattin aina mahtavia tyyppejä tai osteltiin tuntemattomilta vaatteet päältä, but that’s another story…

You Might Also Like...

8 Comments

  • Reply
    Anne
    heinäkuu 27, 2012 at 2:51 pm

    Konemusiikista ei ainakaan Anjunassa ollut pulaa.. Bileitä oli melkeen joka ilta, milloin missäkin baarissa ja rajoituksista huolimatta porukka vaikutti tamppaavan psyken tahdissa aamuun asti 🙂

    Mekin törmättiin mömmöjen kauppittelijoihin jatkuvasti Goalla ollessa (ja myös Pohjois-Intiassa). Hashish?????????? Joo kiitti mut ei kiitti! Jossain vaiheessa se tuputtaminen alko jo vähän ärsyttää 😀

    Maalaisjärjellä pärjää, mutta mä kyllä varottelisin naisia Intiassa kaikkien paikallisilta miehiltä otettujen juomien yms ruokien suhteen (varsinkin jos on jotain hetki sitten baarissa tavattuja uusia tuttavuuksia), erityisesti Goalla, siellä vissiin seksuaalisen väkivallan tai muun hyväkskäytön/raiskauksen kohteeksi johtuminen on aika yleistä :s Humalainen vaalea naisturisti on helppo kohde.. (tosin niin on myös humalainen miesturistikin)

    • Reply
      Veera Bianca
      heinäkuu 27, 2012 at 3:13 pm

      Very good points!!! 🙂 Ja joo itekin ku oltiin pari viikkoa samassa paikkaa ja kuljettiin samoja katuja niin joka päivä samat kaupittelijat hashhh hashhhh come heeere, mut siihenkin tottuu!

      Humalainen vaalea naisturisti on kaikkialla helppo kohde, mutta sen maalaisjärjen kanssa selviää onneks aika pitkälle, kun sitä vaan kaikilla olis 😀

  • Reply
    teea
    heinäkuu 27, 2012 at 9:24 pm

    “Saatte miehen kanssa tietynlaiset rannekkeet, eikä sinua päästetä ulos ilman tätä seuralaista.”

    Siis mitä, miten ne tuollain voi estää?? Että toisen on sitten pakko lähteä samaan aikaan, vaikka ei huvittaisi vai miten sait tilanteen hoidettua, jos rohkenen udella?

    • Reply
      Veera Bianca
      heinäkuu 27, 2012 at 9:58 pm

      Ne todella voi 😀 Mua ei päästetty ulos kun olin suostunut jonkun miehen kanssa sisälle tulla ja kadotin tämän miehen jo alkuillasta…täydessä hämärässä baarissa sellasta oli vaikea löytääkin…Itse kävin ovella ja siinä todettiin että sulla on parien ranneke, eli et mee ulos ilman pariasi…selitin, että mä en löydä mun miestä mistään ja mun on ihan pakko lähteä, ei auttanut mikään tekosyy..menin takas juomaan lisää breezeriä, yritin toisen kerran, ei auttanut..sitten kolmannella kiipesin aidan yli 😀 …lopulta pääsee sitten illan loppuessa ja baarin sulkiessa, vittupäisin baari haluaa sulta rahaa jos ei paria siihenkään mennessä lyödy 😀 Eli ei kannata suostua kenenkään pariksi kun ite pääset kuitenkin for free 🙂

  • Reply
    Ira
    heinäkuu 27, 2012 at 10:43 pm

    I love the pics:) Have a good time!

    http://theprintedsea.blogspot.de/

    • Reply
      Veera Bianca
      heinäkuu 28, 2012 at 10:47 pm

      thanks ! 🙂

  • Reply
    Anna
    heinäkuu 28, 2012 at 12:42 am

    Noita halpoja drinksuja on kyllä ikävä! Heheh, me ei kyllä eksytty kuin kerran Goan yöhön mutta se oli tarpeeksi 🙂 Club Cabana ja ladies night woo-hoo!

    • Reply
      Veera Bianca
      heinäkuu 28, 2012 at 9:24 pm

      Jep, suomessa kevyesti kalliimpaa 😀 Ja toki myös Ausseissa..damn! …En mäkään ihan liikaa viihtynyt Goan yöelämässä, enemmän nuo kaks muuta matkakaveria, mutta Bagassa ja Anjunalla oli muutama hieno ilta 😀

    Leave a Reply