Bloggaaminen

Mitä ihmettä teen työkseni?

IMG_5495.jpg

Täyttäessäni arrival cardia viime viikkoisella Vietnamin matkallani, mietin hetken itsekin mitä ihmettä kirjoittaisin ammatti-kohtaan. Matkabloggaaja? Onko se ammatti? Yrittäjä? Riittääkö se? Mitä ihmettä minä oikein teen? Te lukijat olette myös kyselleet monesti mikä työ on sellainen, jonka ansiosta voin matkustaa näin paljon. Vai matkustanko työkseni?

Ennen kuin kerron tarkemmin työstäni, kerron hieman taustastani. Valmistuin matkailualan restonomiksi Haaga-Helian Porvoon Campukselta (jossa muuten nykyään saatavilla myös Degree Programme in Aviation Business) keväällä 2014. Osan opinnoista suoritin vaihto-opiskelijana The Hong Kong Polytehcnic Universityssä. Opintojen aikana olin töissä Helsinki-Vantaan lentoasemalla ensin turvatarkastajana ja myöhemmin check-inissä sekä lähtöporteilla.

Valmistuttuani lähdin markkinointipäälliköksi matkailustartup CreateTripsille, jossa olin vähän yli kaksi vuotta. Yrityksen toiminnan päätyttyä aiemmin tänä keväänä, päätin kokeilla siipiäni freelancerina omalla toiminimellä ja toistaiseksi sille polulle onkin jäänyt.

Mitä ihmettä siis teen nykyään työkseni?

IMG_5502.jpg

1.Autan yrityksiä sosiaalisen median kanssa

Vuosien sometekeminen niin tässä blogissa kuin CreateTripsilläkin teki minusta someammattilaisen. Omista somekanavista toimivin on ehdottomasti Instagram, joten olenkin halunnut keskittyä Instagramin hyötykäyttöön markkinoinnissa. Nykyään minulla on neljä asiakasta, joiden somekanavia päivitän viikottain ja muutama asiakas joita käyn kouluttamassa somen hyödyntämisestä.

Tämän lisäksi osaamiseni painottuu erityisesti vaikuttajamarkkinointiin, ja olenkin hoitanut esimerkiksi tuotteen lanseerauksen Instagramissa vaikuttajamarkkinointia hyödyntäen.

2. Luennoin matkailualan opiskelijoille

Koen olevani jokseenkin luonteva esiintyjä ja puhuja, ja olenkin valmistumiseni jälkeen palannut samaiseen opinahjooni monesti luennoitsijan roolissa. Ensi viikolla luennoin aiheesta Storytelling in Tourism Marketing, jonka lisäksi luennoin somemarkkinoinnista, brändäämisestä ja oikeastaan kaikesta matkailumarkkinointiin liittyvästä.

Kouluissa luennoimisen lisäksi puhuin esimerkiksi Instagram-markkinoinnista viimeksi viime viikolla Vietnamissa matkamessuilla (vähän jännitti, myönnetään).

3. Koulutan yrityksiä sosiaalisen median käytössä

Somekanavien päivittämisen ja strategian rakentamisen lisäksi koulutan erityisesti matkailualan yrityksiä (enimmäkseen hotelleja) somen käytössä. Yleensä pidän yritykselle puolen päivän workoshopin, jonka jälkeen luomme yhdessä strategiaan perustuvan sisältökalenterin. Koulutukseen kuuluu yleensä kolmen kuukauden seurantajakso somekanaviin.

4. Kirjoitan tätä matkablogia

Blogini tulot ovat erittäin vaihtelevia, sillä en halua tehdä blogista liian kaupallista. Suurin osa blogin tuloista tulee sponsoroiduista postauksista, jotka ovat useimmiten tuotearvosteluja. Sen lisäksi teen matkakohteiden kanssa yhteistöitä ja ansaitsen rahaa matkustamalla ja siitä kirjoittamalla tänne blogiin.

Blogissa on Suomen Blogimedian puolesta mainoksia, joista tienaan myös vähän.

5. Kirjoitan ja käännän tekstejä

Minulla on myös muutama asiakas, joille kirjoitan matkailuaiheisia artikkeleita suomeksi tai englanniksi. Autan myös erityisesti englanninkielisen sisällön tuottamisessa ja tällä hetkellä mm. haamukirjoitan kirjaa.

6. Järjestän bloggaajamatkoja

Järjestimme Innastuksen kanssa alkukesästä onnistuneen bloggaajamatkan Naantaliin. Nyt työstämme tammikuulle suurta Nordic Bloggers’ Experience -kampanjaa. Ensi vuonna toivottavasti järjestämmekin lisää bloggaajamatkoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

IMG_5432.jpg

Elämä täysipäiväisenä yrittäjänä alkoi oikeastaan vauhdikkaammin mitä osasin odotttaa. Toistaiseksi töitä on suunniteltu ensi vuoden helmikuulle saakka, joka on aloittelevan yrittäjän spekseissä melko pitkälle suunniteltua. Helmikuusta eteenpäin toivon, että voin jatkaa vastaavissa tehtävissä. Tämän lisäksi haluan myös kehittää ainakin yhden verkkokurssin ja kirjoittaa e-kirjan.

Yrittäjyyden kautta olen oppinut elämään vielä enemmän päivä kerrallaan. Aluksi pelotti ajatus jatkuvasta epävarmuudesta. Mitä jos huomenna joudunkin jo palaamaan päivätöihin? Nykyään vaan nautin yrittäjyyden tuomasta vapaudesta – ja jos joskus palaan tavallisiin päivätöihin, palaan sinne päräyttävien muistojen kera.

Lähden loppuvuodeksi Chiang Maihin, jotta voin keskittyä yhteen isompaan kirjoittamisprojektiin paremmin. Sitten palaan Matkamessuiksi takaisin Helsinkiin, ainakin hetkeksi. Ehkä alkukevään voisi vielä viettää Balilla? Let’s see where the wind blows!

IMG_5509.jpg

Haaveileeko kukaan muu diginomadiudesta? Tai yleensä yrittäjyydestä? 

You Might Also Like...

37 Comments

  • Reply
    Eve/Meiän matka
    syyskuu 19, 2016 at 9:04 am

    Kiitoksia tästä åostauksesta! Tämä oli hyvin avaava ja muutenkin informoiva postitus ! Hienosti olit avannut työstäsi ja työn kuvasta meille muille. 😊 tehdään itse harrastus mielessä blogia, mutta jatkuva matkakuumeesta kärsivän haaveilen myös jokseenkin että pystyn hyödyntämään blogia työnä tulevaisuudessa !

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 20, 2016 at 7:38 pm

      Kiva että jutusta oli hyötyä! 🙂 Matkakuumeesta kärsivälle tämäntyyppinen työkuva on harvinaisen toimiva haha , joten kannattaa harkita ;D

  • Reply
    Saana
    syyskuu 19, 2016 at 9:13 am

    Tämä oli niin osuvasti sanottu: “…jos joskus palaan tavallisiin päivätöihin, palaan sinne päräyttävien muistojen kera.”

    Amen! Mulla tuli juuri vuosi yrittäjyyttä täyteen, ja vaikka mun vuosi on ollut ehkä vähän vähemmän vauhdikas sun ensimmäisiin kuukausiin verrattuna, olen ajatellut tätä suurta askelta samalla tavoin kuin ulkomaille muuttoa: pääseehän sieltä sitten takaisin tuttuun ja turvalliseen, jos ei homma skulaa.

    Mutta hyvin on skulannut ja uusia tuulia puhaltelee taas, ei ole tarvinnut etsiä mielikuvituksen ja elämänilon imevää toimistotyötä. Toivottavasti näin jatkossakin, ja toivottavasti (ja ihan varmasti) sullekin puhaltelevat suotuisat tuulet vielä helmikuun jälkeenkin.

    Toi haamukirjoitusprokkis on muuten aivan huikea. Tästä kiinnostaisi kuulla lisää!

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 20, 2016 at 7:40 pm

      Amen right on! Tuntuu hullulta, että aluksi tähän lähteminen pelotti juuri sen takia, että jos joku joskus vie tämän multa pois – mutta ei sitä epäonnistumisen pelon pidä antaa itseään hidastaa. Ja olet oikeassa, on parempi ottaa se suuri askel ja tarvittaessa palata takaisin jos homma ei skulaa, kuin myöhemmin katua että miksi ei edes yrittänyt!

      En voisi olla työtilanteestani onnellisempi, tosin jonkun assistentin tässä kohta tarvitsee 😀

      Katsotaan jos avaan tota kirjoitusprojektia tänne myöhemmin lisää! 🙂

  • Reply
    ikilomalla
    syyskuu 19, 2016 at 9:17 am

    Olipa kiva kuulla taustoistasi ja oman yrityksen perustamisesta. Mahtava juttu, että olet onnistunut luomaan sellaisen elämän ja työn mistä nautit! Vaatii rohkeutta hypätä yrittäjäksi, mutta lopputulos kannattaa ihan varmasti! 🙂

    Mekin olemme Haaga-Helian kasvatteja ja edelleen yhteyksissä koulun kanssa. 😊

    Olemme tässä ikilomailun yhteydessä alkaneet haaveilla omasta yrityksestä sekä vapaudesta tehdä sitä mitä rakastaa. Digitaalinen tarinankerronta ja videot on se meidän juttu. 🖒

    Saa nähdä mihin ikiloma meitä kuljettaa ja milloin palaamme Suomen kamaralle. Tuskinpa ainakaan paluuta tavalliseen päivätyöhön ja “normielämään” on luvassa. 😉

    Tsemppiä jatkoon ja aurinkoisia terkkuja Zanzibarilta!

    Titta ja Thomas

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 20, 2016 at 7:40 pm

      Hei oon ihan täysillä ihastunut teihin ja sisältöön mitä teette – käsittämätöntä <3 Oon ihan varma että paluuta 'normaaliin' ei oo teille luvassa, vaan tosta teidän matkusta tulee joku päräyttävä tv-sarja seuraavaksi, okei? <3

  • Reply
    Martta / Martan Matkassa
    syyskuu 19, 2016 at 10:03 am

    Olipa kiva työkooste 🙂 Mukava kuulla että töitä riittää, se antaa uskoa tähän matkailualaan, itsensätyöllistämiseen ja yrittäjyyteen. Olen myös Haagasta valmistunut ja kiva kuulla että käyt siellä luennoimassa, varmaan on mukava olla pulpetin toisella puolella. Minäkin elättelen vielä toiveita päästä alalle hommiin ja tuo somepäivittäjän työ sopisi minulle oikein hyvin, sillä huomaan että sen päivitys vie hurjasti aikaa ja käy ihan työstä 😉

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 20, 2016 at 7:41 pm

      Matkailuala on suuren murroksen käsissä tällä hetkellä, töitä ei välttämättä niillä perinteisillä tavoilla niin helposti löydykään, mutta kannattaa katsoa vähän sen tutun ja turvallisen ulkopuolelle, täälläkin on paljon matkailualan startupeja ja mitä lie medioita 🙂

  • Reply
    Noora kurkela
    syyskuu 19, 2016 at 11:52 am

    Ihana postaus ja tosi hyvin oli informaatiota! Yks kysymys on! Itsekkin kun matkustelen tällä hetkellä Australian kulmilla, ja haluaisin kovasti tätä tehdä niin paljon kuin mahdollista, ja tilanteesi kuulostaa juuri siltä, mihin itsekkin tähtään! Mulla kauheesti haluttais myös lähtä opiskeleen jotain matkailu-alaan liittyvää.. Taustana mulla on hieroja-koulu, joka on toiseen asteen koulutus, mut ei napannukkaan ja nyt kauheesti alkanu matkailu kiinnostaan, niin tiedätkö voisinko lähteä opiskelemaan matkailua, ilman lukio-pohjaa, vai tarvitaanko siinä lukio-pohja?

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 20, 2016 at 7:43 pm

      Matkailu on ihan paras ala, that’s all I can say about it haha <3 Matkailualaa voi opiskella monella tapaa, se ei välttämättä vaadi AMKia, voi olla että jossain määrin sinnekin voi hankkiutua ilman lukiopohjaa, perhaps? Mutta ammattikoulutasollakin riittää matkailukoulutusta, ainakin matkailuvirkailijaksi! Omassa tekemisessä itse tuo ammattinimike ei ole ollut niin tärkeä, vaan ne verkostot jotka kaiken opiskelun ja tekemisen jälkeen olen saanut! 🙂

  • Reply
    ulla
    syyskuu 19, 2016 at 1:38 pm

    Sää oot niin inspiraatio! <3

  • Reply
    MM99
    syyskuu 20, 2016 at 3:11 pm

    Aikamoinen työnkuva 🙂 Toivottavasti auto ongelma selviää, uskomatonta miten tuollaista voi tapahtua 😮 !

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 20, 2016 at 7:44 pm

      Tekemistä riittää heh! Ja kiitos, toivon tosiaan että selviää nyt median painostuksen kautta vähän ripeämmin – let’s see! 🙂

  • Reply
    Sanna I Siveltimellä
    syyskuu 21, 2016 at 8:53 am

    Tää on niin parhautta! On rohkeutta toteuttaa omia unelmia <3

  • Reply
    Sara S
    syyskuu 24, 2016 at 11:14 am

    Todella mielenkiintoinen postaus. Antoi vähän miettimisen aihetta, elikkä voisinko jotenkin itsekin höydyntää blogin tekemisellä oppimiani taitoja. Some markkinointi on niin mielenkiintoista ja ihmettelen välillä miten monella yrityksellä se on vielä ihan lapsenkengissä ?

    Rentoa viikonloppua sinulle !

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:36 pm

      Kiva kuullaa että postaus oli mielenkiintoinen! Somemarkkinointi on monella tapaa vieläkin niin uutta yrityksille ja aina ei muisteta, että on eri tehdä somessa markkinointia työkseen kuin päivittää omia somekanavia harrastuksekseen, siksi monessa kohtaa ammattitaidon raja tällä alalla on niin häilyvä!

      Ihanaa viikkoa sinne <3

    • Reply
      Melly
      maaliskuu 10, 2017 at 7:47 am

      Articles like these put the consumer in the driver seat-very imtnatrop.

  • Reply
    Milla
    syyskuu 24, 2016 at 7:58 pm

    Ihailtavaa rohkeutta!

  • Reply
    Annika | Travellover
    syyskuu 26, 2016 at 8:07 pm

    Intohimosta ammatiksi on kyllä hieno polku. Onnea matkaan! Ja hyvinhän tuo näyttää käyntiin lähteneen.
    Aika usein saan vastattavakseni samoja kysymyksiä: miten voit matkustaa noin paljon, matkustatko työksesi, miten pystyt rahoittamaan matkasi? Minun politiikkani on toinen: työni, yksityiselämäni ja finanssini eivät ole julkisia (koska blogini tai somekanavani eivät ole CV:ni ja portfolioni), ja oikeasti melkeinpä ärsyttää, miksi ne ylipäätään kiinnostavat ketään. 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:38 pm

      So far so good! 🙂 Mulle blogi ja somekanavat toimii pitkälti CV:nä ja portfoliona, mutta muuten tottakai jossain pitää vetää itselle sopiva raha finansseista, työstä ja yksityiselämästä. Minua ei myöskään ärsytä noiden asioiden kyselemine, koska kun itsestään jo jakaa näin paljon julkisesti internetin ihmeellisessä maailmassa, on luontevaa että ihmisiä alkaa kiinnostamaan siihen liityvät asiat, kuten se miten on varaa matkustaa niin paljon ja mitä tekee työksi!

    • Reply
      Mattingly
      maaliskuu 10, 2017 at 3:13 am

      más de 5 meses+5 dijo: dijo:Ahora si, falta un billete con la cara de &aqoaqupt;Él&;mp;muot; y se completo la kirchnerización de Argentina.evita es kirchnerista? evita es un simbolo nacional, reconocida internacionalmente, simbolo del voto femenino y de las politicas socialesTambién es el símbolo del ultrapopulismo que alimentó al peronismo durante toda su historia, que parece que vuelve una vez más con Cristina a la cabeza.

  • Reply
    Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    syyskuu 28, 2016 at 7:48 pm

    Tää oli mielenkiintoinen kurkistus – jos ei nyt suoranaisesti arkeen, niin ainakin suurempaan kokonaisuuteen 🙂 Hyppy tuntemattomaan on varmastikin ollut jännittävä, mutta toisaalta ala on sellaisessa murroksessa, että oikeaan aikaan olet hypännyt. Kantakoon siipesi kauas!

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:39 pm

      Kiva että juttu oli mielenkiintoinen, pitäisi varmaan enemmänkin välillä jakaa tästä puolesta elämää täällä, eikä pelkästään niistä matkoista! 🙂 Ja tässä on ehdottomasti ajoituksen kanssa paljon tekemistä, ihan siitä blogin alusta työuraan ja siitä friikuksi hyppäämiseen – who knows what’s next!

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    syyskuu 29, 2016 at 5:36 am

    Tosi mielenkiintoista. Tsemppiä kaikkiin tulevaisuuden haasteisiin ja toivottavasti ne ensi vuodenkin suunnitelmat on yhtä upeita kuin kuluneen vuoden.

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:40 pm

      Kiitos Paula! 🙂 Toistaiseksi ensi vuotta ei ole hirveesti tullut suunniteltua, mutta eiköhän senkin aika ole pian!

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    syyskuu 30, 2016 at 8:47 pm

    Mielenkiintoinen postaus! Hienoa, että saat tehdä ammatiksesi sitä, mitä rakastat. Vastaavanlaiset asiat kiinnostavat, mutta tällä hetkellä eivät omassa elämässä ole kovin realistisella tasolla.

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:41 pm

      Kun teet vaan töitä tuon ajatuksen eteen, niin siitä tulee väistämättä vielä realistinen tavoite! 🙂 <3

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    lokakuu 1, 2016 at 12:45 am

    Oot NIIIN miun inspiraatio Veera! Keep it up! <3 Elät meidän, ja varmaan monen muun unelmaa, muistuta itseäsi siitä jos ikinä tulee vaikeita hetkiä! Me tähdätään myös yrittäjyyteen ja diginomadielämään, start uppien parissa, toivottavasti lähivuosina, saa nähdä miten käy. Toivon mukaan joskus törmätään Chiang Maissa, Ubudissa tai vastaavassa paikassa 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:43 pm

      Voi ihana sinä, kiitos <3 Tämä diginomadius on jännää elämää, mutta jännintähän tässä on se että huomisesta ei juuri koskaan tiedä, mutta sen takia tästä on oppinut nauttimaankin päivä kerrallaan! 🙂 Olen ihan varma että sun draivilla ja osaamisella teidän diginomadius ei ole kaukana 😉 Ja ihan varmasti törmätään Ubudissa tai Chiang Maissa – hyväksyn molemmat, haha! 😀

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    lokakuu 1, 2016 at 12:09 pm

    Kivan realistisesti olet avannut tätä – jos vaikka paljon liikkuu noita heittoja, että bloggaajat ne vaan ilmaiseksi matkailevat maailmalla – mutta kuten jutustasi voi lukea, niin kyllä se tulovirta tulee varmasti aina monesta lähteestä ja erilaisista tekemisistä ja jokainen tekeminen vaatii vielä oman myyntiponnistuksensa, eli vähän enemmän tarvitaan kuin “halukkuus” lähteä ilmaiselle matkalle 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:44 pm

      Haha, sanoppa! Nytkin olen Maltalla ja olen istunut kaikki päivät tietokoneen äärellä 😀 Tulovirta tässä ammatissa todellakin kertyy herkästi monesta osasta, toki joillain voi tulla kaikki blogista, mutta itsellä tähän kuukauteen voisi laskea n. 2 kk millä tulot pääasiassa olleet blogista! 🙂 Ja sitten kun välillä katsoo vaikka aikatauluja noissa ‘ilmaisisa matkoissa’, niin tajuaa että se kyllä eroaa lomamatkasta 😀

  • Reply
    Kaisa
    lokakuu 1, 2016 at 10:21 pm

    Jännä kuulla tosiaan miten monesta purosta matkabloggaajan tulot syntyy – varsinkin jos haluaa säilyttää blogissa aidosti oman äänen. Menestystä yrittäjyyden saralla!

    • Reply
      Veera Bianca
      lokakuu 5, 2016 at 10:45 pm

      Niinpä! Omassa blogissa on välillä kaupallisia yhteistöitä, mutta on tärkeää että ne on sellaisia minkä takana voisin seistä rahattakain, ja niitäkään ei saa olla liikaa! 🙂

  • Reply
    Se hiljainen hetki ennen seikkailua - VEERA BIANCA
    lokakuu 26, 2016 at 3:05 am

    […] Kuten olenkin jo aiemmin maininnut, heittäydyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi tämän vuoden keväällä ja matka on ollut vähintäänkin vauhdikas. Olen ylpeä itsestäni, koska en olisi koskaan osannut edes arvata miten kauas siipeni kantaisi. Nyt työpäiväni kuluu tämän matkablogin lisäksi matkailualan PR- ja sometehtävissä. Työpäivistäni kirjoitinkin aiemmin täällä. […]

  • Leave a Reply