Menu
Lifestyle / Sisustus

Kotona Katajanokalla

*Kaupallinen yhteistyö: Desenio

Olen asunut jo yli 2 kuukautta takaisin Katajanokalla ja paluu tänne oli kaikesta järjettömyydestään huolimatta paras mahdollinen päätös. Kiinteistönvälittäjä näytti minulle marraskuussa kahta asuntoa, joista toinen oli isompi, paremmalla pohjalla ja edullisempi. Tämä jonka valitsin on pienempi, hieman epäkäytännöllisellä pohjalla ja kallis. Halusin tehdä päätöksen kuitenkin tunteella, sillä järki vei väärille poluille. Täällä on hyvä olla. Tämä tuntuu kodilta.

Täällä on hyvä olla. Tämä tuntuu kodilta.

Let’s recap. Jos kaikki ei ole pysynyt kärryillä niin muutin syksyllä Meilahteen ensimmäiseen omistusasuntooni. Kaikki ympärillä toitotti omistusasumisen järkevyyttä ja tärkeyttä ja halusin itsekin olla kerrankin järkevä aikuinen. Löysinkin tuurilla todella nopeasti aivan ihanan pienen kaksion Mannerheimintieltä Meilahdesta. Asunto oli vasta remontoitu ja se oli suorastaan täydellinen juuri minulle. Pian olikin jo muuttopäivä ja jo ensimmäisenä iltana mielen valtasi ahdistus. Toki pieni katumus ja pakokauhu on asunnonostajalle normaalia, mutta tästä hetkestä alkoi kahden kuukauden masennus.

En viihtynyt Meilahdessa ollenkaan, vaikka tiedän alueessa olevan paljonkin hyvää. Enää ystävät eivät asuneet naapurissa, eikä lenkeillä törmännyt tuttuihin. Koira pelkäsi metsää siinä missä minäkin. Mannerheimintie tuntui ruuhkaiselta ja lähialueet muistuttivat ikävimmistä elämänvaiheista.

Mitä ihmettä olin mennyt tekemään? Jaksaisinko asua täällä nyt kaksi vuotta, koska se olisi taloudellisesti järkevää? Kaksi vuotta pystyy mihin vaan ja olihan itse asuntoni aivan ihana. Kahden itkuisen kuukauden ja rakkaiden ystävien tuen kautta uskalsin seurata sydäntäni ja sitä mitä oma hyvinvointini vaatii. Uskalsin hyväksyä virheet ja ratkaista ongelman sen sijaan, että jäisin väkisin johonkin mikä ei tunnu hyvältä. Ajatteli kuka mitä tahansa, minun piti ajatella itseäni.

Marraskuussa allekirjoitin vuokrasopimuksen yksiöön Katajanokalla ja toisen ihanalle vuokralaiselleni Meilahden asuntoon.

Katajanokka on ensimmäinen paikka Helsingissä missä olen kokenut kuuluvani joukkoon. Täällä minulla on ensimmäistä kertaa ympärillä ihmisiä, jotka saavat paikan tuntumaan kodilta. Oli mentävä kauemmas nähdäkseen lähelle. Olen asunut vaikka missä, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun tunnen kuuluvani johonkin. Tämä on myös ensimmäinen paikka mihin on ollut reissun jälkeen kiva palata takaisin kotiin (joskus silloin ennen koronaa, haha).

Rakastan parvekettani ja odotan aamuisia cappuccino -hetkiä kun ilmat lämpenevät. Rakastan lenkkeillä koirani kanssa Katajanokan ympäri meren rantaa pitkin joka ikinen päivä. Rakastan lenkeillä törmätä tuttuihin koirakavereihin useamman kerran päivässä. Rakastan sitä, että voin soittaa naapurille, että mennäänkö syömään pastat Locanda Scapissa pitkän työpäivän jälkeen. Rakastan pientä italialaista kahvilaa, jossa Sydney saa aina palan kuivattua ankkaa.

Täällä olen kotona. Pienessä yläkerran vuokrayksiössäni Katajanokan kattojen yllä.

Olen asunut vaikka missä, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun tunnen kuuluvani johonkin.

Halusin myös sisustaa kodin juuri omannäköiseksi. Meilahden kotiin olin tilannut Marimekon kahvikupit ja pelkistettyjä skandinaavisia huonekaluja sekä tauluja. Olin jotenkin kaukana omasta itsestäni. Nyt halusin antaa minuuteni tulla esille niin tämän ihanan tauluseinän kuin huonekalujen ja materiaalien valinnoissa. Tämä on minun pieni onnen keidas.

Tauluseinällä on kaikkea tärkeää suosikkikaupungeista villieläimiin ja lausahduksiin, jotka puhuttelevat. Kaikki taulut ja niiden kehykset on tilattu Deseniolta. Haaveilen ehkä vähän myös siitä, että sohvan yläpuolelle tulisi vielä valtava kokoelma lisää tauluja, koska more is more sanoi kuka vaan mitä tahansa – haha.

Tauluseinä on myös ihan sängyn vierellä, jotta näen sen aina ensimmäisenä kun herään. Silmiin pistää aina tuo pieni ikigai -sana, eli japanin kielinen sana joka tarkoittaa asiaa joka luo elämääsi merkityksen.

Haaveiletko omasta julisteseinästä? Käytä koodia VEERABIANCA30 ja saat -30% alennusta 9-11.2 välillä. Koodi ei koske kehyksiä eikä Handpicked- tai persoonallisia julisteita.

Pääset Desenion verkkokauppaan tästä.

About Author

Veera Bianca is a passionate storyteller and hospitality expert with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for meaningful experiences, reviewing accommodation and airlines – trying to inspire you to leave your comfort zone and getting to know new cultures.

No Comments

    Leave a Reply