Menu
Doggo / Lifestyle

Kolme kuukautta koiranpennun koulutusta

*Kaupallinen yhteistyö: OneMind Dogs

Pieni Shetlanninlammaskoira Sydney on asunut luonani jo yli kolme kuukautta ja onkin jo 5 kuukautta vanha lähes teini-ikäinen karvakaveri. Aika on mennyt kuin siivillä, mutta samalla entinen elämä ilman koiraa tuntuu myös jo todella oudolta ja kaukaiselta todellisuudelta.

Viimeiset kuukaudet ovat olleet helpompia mitä osasin odottaa, vaikka viimeksi tänään aamulla pentu herätti neljältä ulkoilemaan kylmän sumuiseen marraskuuhun. Tiedostin etukäteen, että pentuaika ei ole helppoa ja miten on myös ihan normaalia tuntea jopa katumusta koiran hankinnasta ensimmäisten viikkojen aikana – ehkä näiden asioiden tiedostaminen teki alusta helpompaa?

Sydney on myös omasta mielestäni ollut todella helppo pentu – ei ole missään vaiheessa pahemmin purrut tai haukkunut, antaa tehdä hoitotoimenpiteet helposti, kävelee hihnassa hyvin ja on todella helppo kuljettaa mukana. Moni onkin varsinkin sporassa ihmetellyt mikä zen-pentu tämä oikein on ja samaa minäkin olen välillä saanut ihmetellä! Löytyy Sydneystä toki myös rämäpäisyytttä ja virtaa, mutta sen perusluonne on hyvin rauhallinen ja kiltti.

Ps, haluan heti alkuun jakaa alekoodin verkkokurssista josta kerron lisää viimeisessä kappaleessa; Kokeile OneMind Dogs Puppy Training -verkkokurssia! Saat -35% alennusta ensimmäisestä kuukaudesta koodilla VEERABIANCA01. Lue lisää ja tilaa kurssi täältä.

Miksi Shetlanninlammaskoira?

Shetlanninlammaskoira suoraan sanottuna yllätti myös itseni. Minulla on aiemmin asustanut kotona ihan pienen hetken romanialainen rescue-koira, jonka tarina oli todella synkkä enkä vähään aikaan halunnut koiraa ollenkaan. Voit lukea tarinan täältä. Suosittelen edelleen aina koiraa hankkiessa miettimään voisitko tarjota kodin rescue-koiralle, mutta pitämään myös järjen mukana. Itse katsoin ensin rescue-koiria ja kyselinkin muutaman Balkanin koiran perään. Lopulta oma trauma, vilkkaat kaupunkiolosuhteet ja juuri omaan elämään sopivan rodun löytäminen sekä pennun kasvattaminen pienestä saakka voitti. Katsotaan jos muutaman vuoden päästä Sydney saa kaverikseen koiran Balkanilta.

Olin aiemmin ihastunut Collieen palavasti ja ajatellut, että jos joskus rotukoiran hankkisin niin olisi se ehdottomasti Collie. Tein netissä myös rotutestejä ja niissäkin usein tuloksena oli Collie. Kaupunkiyksiössä asuvana kuitenkin mietin vielä koiran kokoa ja sitä kautta Instagram-seuraajani ehdotti minulle Shetlanninlammaskoiraa.

Shelteissä minua huolestutti niiden haukkuherkkyys, arkuus ja aktiivisuus. Mitä jos koira olisi niin aktiivinen, että pelkkä lenkkeily ei riitä? Tai mitä jos se haukkuu kerrostalossa kaikille äänille? Sheltti on onneksi sopeutuva ja itselläni kävi myös tuuri, sillä Sydneyllä on ehdottomasti enemmän Collien luonne.

Shetlanninlammaskoira on myös helppo kouluttaa ja siksi erinomainen koira ensimmäiseksi pennuksi. Se on myös sielultaan herkkä ja mielyttämisen haluinen kuten minäkin, haha.

Sydney on helppo ja oppiva pentu

Sydneyn kohdalla olin ehdottomasti turhaan huolissani rodun haukkuherkkyydestä, sillä ainakaan toistaiseksi tämä hauva ei hauku juuri ollenkaan. Ovikellon soidessa Sydney inisee hiljaa ja leikkiessä lähinnä rähisee, haha. Eilen kun olin pienessä flunssassa ja makasin lähinnä sohvalla, tuli hän kerran eteeni haukkumaan turhautumistaan.

Alussa Sydney oli niin rauhallinen, että ajattelin siinä olevan jotain vialla. Onneksi siitä löytyy myös hetkittäin vauhdikasta rämäpäisyyttä, mutta tyyppi on vaan perusolemukseltaan aika zen. Sydneyn kanssa on todella helppoa kulkea kaupungilla ja julkisessa liikenteessä, sillä se pysyy aina sylissä kiltisti. Sporassa välillä moni on pysähtynyt ihan ihmettelemään tätä hyvätapaista pentua! Tässä kaikessa toki aikaisella ja ahkeralla sosialistamisella on iso vaikutus!

Sydney on Sheltiksi myös rohkea, vaikka liian innokkaat vieraat ihmiset ja uudet jutut voi aluksi jännittääkin. Vieraat otetaan vastaan hyppimällä välillä turhankin innokkaasti täällä kotona. Sydney rakastaa ihmisiä ja koiria ja välillä tuntuukin, että se ehkä tulevaisuudessa tarvitsisi itselleen kotiin koirakaverin.

Shetlanninlammaskoira on fiksu ja oppii helposti, mutta olen huomannut että Sydneyllä menee välillä myös hermot helposti, haha. Sheltit ovat usein täydellisiä agility-koiria, mutta veikkaan että tämä kaveri ei välttämättä. Sydney alkaa inistä ja murista hiljaa jos ei heti tajua mitä siltä pyydetään ja jo pelkkä istuen odottaminen saa sen välillä hermostumaan. Onneksi hän on tullut mulle vain kotikoiraksi, joten kovin vaativia asioita en hänen vaadi oppivankaan! Muut samasta pentueesta ovat selvästi reippaampaa sorttia, mutta tämä koira on minulle juuri aivan täydellinen ystävä! <3

Olen loputtoman kiitollinen, että juuri tämä koira on mun koira. Välillä en voi edes uskoa millainen tuuri kävi, että koiran luonne mätsää niin täydellisesti omaani. En voisi rakastaa pientä pörröistä otusta enempää, sydän suorastaan pakahtuu.

OneMind Dogs – koiran kouluttamista helposti netissä

Stressaavinta ensimmäisen koiranpennun kanssa on sen kouluttaminen. Miten ihmeessä sitä saa yksin pienestä riiviöstä kunnon koirakansalaisen? Päätin heti alussa, että panostan koiran kouluttamiseen myös rahallisesti, jotta en ole sen kanssa ihan yksin. Osallistuin Sydneyn kanssa ensin perinteiselle pentukurssille, jossa käydään neljä kertaa harjoittelemassa perus käytöstapoja. Kurssi oli ihan hyvä, mutta OneMind Dogs -online-kurssi on sellainen jota haluan suositella ihan jokaiselle pennun kasvatukseen.

OneMind Dogs Online Puppy Trainingia suositteli minulle muutama seuraajani ja nyt haluan sitä suositella myös muille. OneMind Dogs Online Puppy Training on toki englanninkielinen, vaikka sen takana onkin suomalaisia. Omasta mielestäni siinä käytetty kieli on hyvin yksinkertaista.

Online Puppy Training sisältää lähes 100 oppituntia ja 40 vinkkiä pennun sosialisoittamiseen. Verkkokurssi on jaettu päiviin ja se kestää täsmällisesti noudatettuna yli kuukauden. Jokaiselle päivälle on kolme eri yksinkertaista harjoitusta, jotka on suunniteltu järkevästi pennun kehittymisen ja oppimisen mukaan. Kurssilla keskitytään kaikista tärkeimpiin peruasioihin nimen kutsumisesta rauhoittumiseen.

Kurssi on tehty niin, että koiran omistajan ei tarvitse miettiä mitä kaikkea pennulle pitää opettaa, milloin ja missä järjestyksessä, vaan voit vaan noudattaa kurssin järjestystä. Toki jos pennullasi on jo pohjalla oppeja, voit myös skipata suoraan eteenpäin vaikeampiin harjoituksiin! Itse huomasin, että joidenkin perusasioiden opettaminen tuntui hetkittäin turhauttavalta ja olisin halunnut mennä suoraan hassuihin temppuihin, mutta nyt koiran ollessa lähempänä puolen vuoden ikää on ihana huomata miten suuri merkitys noilla alun opeilla todella oli.

Kaikki opittava oli tehty todella helposti ymmärrettäväksi. Jokaiseen osaan oli oma selkeä video täsmävinkkeineen, kirjoitettuna tehtävä auki ja lopussa vielä lisävinkkejä mikäli koiralla oli vaikeuksia oppia.

Verkkokurssia suorittaessa ei jäänyt missään vaiheessa yksin, joten haluan kehua OneMind Dogsin upeaa asiakaspalveua! Kurssille kirjautuessa alalaidassa on chat, josta voi kysellä vielä lisää neuvoa koirankoulutuksen ammattilaisilta. Chat ei toimi roboteilla, vaan oikeilla ihmisillä, joten jos vastausta ei saanut ihan heti tuli se yleensä pian jo meilillä perässä.

Vaikka olen Sydneyn kanssa pentukurssin jo suorittanutkin, palaan edelleen moniin kurssin oppeihin ja harkitsenkin seuraavaksi agility -verkkokurssin aloittamista. Kuten jo ylempänä mainitsin, emme ole suuntaamassa tämän harrastuksen pariin näillä näkymin, mutta tämäkin kurssi sopii ihan tavalliseen koira-arkeen kotona!

Kokeile OneMind Dogs Puppy Training -verkkokurssia! Saat -35% alennusta ensimmäisestä kuukaudesta koodilla VEERABIANCA01. Lue lisää ja tilaa kurssi täältä.

About Author

Veera Bianca is a passionate storyteller and hospitality expert with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for meaningful experiences, reviewing accommodation and airlines – trying to inspire you to leave your comfort zone and getting to know new cultures.

No Comments

    Leave a Reply