Menu
Hongkong

Hongkong puhelinkuvina

Jäin meidän Macaon reissun jälkeen vielä muutamaksi päiväksi Hongkongiin ja palasin takaisin kotiin Helsinkiin eilen iltapäivällä – nyt makoilen läppärillä kotisohvalla jetlag-päissäni ja olenkin ollut töiden parissa jo aamu viidestä saakka. Väsymyksestä huolimatta rakastan aikaisia aamuja ja toivonkin, että voisin tämän jetlagin kautta muuttaa rytmiäni hieman aikasemmaksi – tosin seuraava seikkailu kutsuukin jo hieman yli viikon päästä.

Jäin Hongkongiin ihan muuten vaan, koska asuin siellä opiskelemassa vuonna 2013 ja kaupunki tuntuu edelleen enemmän kodilta kuin Helsinki ikinä.

Voit lukea lisää vaihto-opiskelustani Hongkong Polytechnic Universityssä tästä vanhasta postauksesta.

IMG_1979.jpg
IMG_1734.jpg
IMG_9656.jpg

Suurin osa varmaan tietääkin, että Hongkongin poliittinen tilanne on tällä hetkellä vähintäänkin surullinen ja kaupunki ei ole se turvallinen helppo lomakohde mitä se parhaimmillaan yleensä on. Jo lähes puoli vuotta jatkuneet mielenosoitukset kärjistyivät huomattavasti väkivaltaisemmiksi tällä viikolla ja ylempänä linkkaama kouluni muistuttaakin tällä hetkellä enemmän sotatannerta. Suomessa matkustustiedote kehottaa erityiseen varovaisuuteen jos Hongkongiin päättää juuri nyt matkustaa.

Itse tilanteesta huolimatta päätin matkustaa Hongkongiin ja siellä elämä jatkuu myös osittain ihan normaalisti. Sain viettää hyviä hetkiä rakkaiden ystävien kanssa, kierrellä kaupungilla, shoppailla ja syödä hyvissä ravintoloissa kuten aina ennenkin. Koin oloni enimmäkseen turvalliseksi, vaikka päivittäisiä menemisiä joutuikin miettimään tavallista enemmän ja etenkin metroja oli vaan helpompi vältellä kokoaan.

Tällä kertaa tilanne vaikutti myös majoitusvalintaan, sillä majoitun yleensä Hung Homissa tai Tsim Sha Tsui Eastin alueella Kowloonin puolella juurikin lähellä tuota PolyU -yliopistoa. Myös Hong Kong Islandilla on levottomuuksia ja Central -kaupunginosassa olikin päivittäin mielenosoituksia. Itse majoituin erittäin hinta-laatusuhteeltaan hyvässä hotellissa iClub Sheung Wan, vaikka ensimmäisestä huoneestani olikin vähän huonommat näkymät ja paha haju, haha. Sheung Wan on lähellä Centralia, mutta alue on silti hieman rauhallisempi ja sieltä löytyy hyviä ravintoloita. Sheung Wan on myös lähellä Macaon lauttasatamaa.

IMG_4007.jpg
IMG_3424.jpg
IMG_3559.jpg
IMG_1240.jpg
IMG_2055.jpg

Päätin juuri tilanteen vuoksi jättää oman järjestelmäkamerani kokonaan laukkuun jotta en näyttäisi liikaa pressiltä mitä kaupunki on tilanteen vuoksi täynnä. Koin myös ylimääräisen Instagram-kuvailun jotenkin turhamaiseksi tässä tilanteessa. Ostin kuitenkin hetki sitten uuden iPhone 11 Pro Maxin ja nappasin muutamia tilannekuvia matkan varrelta – kuvat koneelle siirtäessä yllätyin todella positiivisesti näiden kuvien laadusta! Mitä mieltä olette?

Itse rakastankin rehellisiä tilannekuvia kaikista eniten, vaikka to be honest niitä Instagramiin postatessa tykkäykset jää vähintäänkin puoleen. Instagram on tosin ainakin itseltäni tällä viikolla piilottanut tykkäkset. Mitä mieltä te olette tästä uudesta uudistuksesta?

59035763-c503-4dd2-8d09-45bccb61c939.jpg
IMG_2155.jpg

Mitä kaikkea viikkooni Hongkongissa sitten mahtui?

Saavuin kaupunkiin Macaosta alkuillasta ja treffasin ystäväni Oton ja Alexin illallisella hotellini lähellä Sheung Wanissa. Illallispaikaksi valikoitui trendikäs 208 Duecento Otto, joka tarjoilee erinomaista pizzaa ja cocktaileja.

Seuraavana päivänä olikin pakko saada vähän työasioista kiinni, joten suuntasin Oton kanssa co-working tilaan Wan Chain alueelle lähes koko päiväksi. Aamiaisella testasin monen suosittelemaa Elephant Grounds -kahvilaa, jossa nautin erinomaisen avokadoleivän ja lähes täydellisen cappuccinon.

Tällaisia trendikkäitä länkkärirafloja enemmän rakastan kuitenkin rehellistä hongkongilaista ruokaa kaikista eniten. Illalliselle eksyttiinkin Bilbaosta paikalle lentäneen ystäväni Leenan kanssa Ling Heung Kui -nimiseen kantoonilaiseen ravintolaan Sheung Wanissa.

IMG_2151.jpg

Leenan kanssa turisteilimme sen verran mikä tässä tilanteessa tuntui hyvältä. Itselläni on fiksaatio hongkongilaisiin brekuihin, joten aloitimme päivän suuntaamalla hotellimme lähellä olevaan vanhaan Hoi On Caféseen perinteiselle nuudelikeitolle, ananaspullalle sekä maitoteelle. Tästä matkamme jatkui Star Ferryllä yli Kowloonin puolelle, jossa kävimme shoppailemassa Tsim Sha Tsuin alueella.

Illalla kävimme ystäväporukalla syömässä vietnamilaista pho-keittoa, koska vanha kunnon Tsui Wah -ravintola oli Centralilla mielenosoitusten vuoksi suljettu jo etukäteen – Tsui Wah on ketju hongkongilaista ‘pikaruokaa’, mutta se on itselleni jäänyt suosikiksi juuri nostalgisuutensa vuoksi.

Viimeisenä päivänä ennen kuin siirryin vikaksi yöksi Novotel Citygate -lentokenttähotelliin, suuntasimme toiselle perinteiselle hongkongilaiselle brekulle Wan Chaissa sijaitsevaan Chrishly Cafeen makaroonisopalle ja paahtoleivälle ystäväni Leenan, Hannamiinan ja paikallisen koulukaverini Belician kanssa. Brekun jälkeen päätimme ottaa taksin vielä Victoria Peakille ennen kuin lähdin metsästämään bussia lentokentän suuntaan.

Majoitun lähes jokaisella Hongkongin reissulla yhden yön Novotel Citygate -hotellissa lähellä lentokenttää, koska hotellin oma bussi vie kentälle 10 minuutissa, palvelu on aina hyvä ja ohessa on ostoskeskus täynnä hyviä hongkongilaisia rafloja.

Vielä siitä hongkongilaisesta ruoasta puheenolleen, terveellisesti syöminen tällä reissulla ei saa ihan täysiä pisteitä, koska kantoonilainen ruoka on vaan liian hyvää. Onneksi paino pysyi kuitenkin ennallaan, kiitos kuntosalin, uimisen ja ahkeran kävelyn – tästä on taas hyvä jatkaa treenejä. Kirjoitinkin vasta blogiin 11 vinkkiä terveellisempään matkailuun.

IMG_2287.jpg

Kannattaako Hongkongiin siis matkustaa juuri nyt? To be honest, en voi tällä hetkellä suositella. Tilanteesta huolimatta menisin kuitenkin itse vaikka tänään iltalennolla takaisin. Hongkongissa voi tällä hetkellä elää myös ihan tavallista elämää, mutta etenkin julkinen liikenne on ajoittain poikki mikä tekee reissusta hieman hankalempaa. Kukaan ei kuitenkaan tiedä miten ja milloin mielenosoitukset loppuvat. Jos olet matkalla Hongkongiin, seuraa South China Morning Postista uutisia ja myös matkustustiedotetta.

7
About Author

Veera Bianca is a passionate storyteller and hospitality expert with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for meaningful experiences, reviewing accommodation and airlines – trying to inspire you to leave your comfort zone and getting to know new cultures.

22 Comments

  • Sini matkakuumeessa
    marraskuu 24, 2019 at 10:58 am

    En kyllä maallikkona arvaisi, millä tämän postauksen kuvat on otettu. Hyvää jälkeä.
    Instagram -uudistuksesta en osaa vielä sanoa mitään. En ole siihen ainakaan tottunut. 😕

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:19 am

      Itsekin ihan yllätyin miten hyviä kuvia sitä puhelimella tulee ihan blogikäyttöön! 🙂

      Reply
  • Espanjaan
    marraskuu 24, 2019 at 11:05 am

    Oli kiinnostavaa lukea paikasta, joka tällä hetkellä on esillä aivan toisenlaisessa valossa. Mutta niinhän se on, median luoma kuva asioista on aina kärjistynyt. Jos jossain paikassa on levotonta tai muuta, ihan sen vieressä asiat voivat olla aivan toisin, se vain ei kiinnostaisi uutisena. Olen kokenut tätä katalonialaisten ystävieni taholta. Me luulemme, että siellä kaikki kansa on kadulla tappelemassa, heillä on ihan oma perhe-elämä siinä vieressä. Lapset käyvät koulua ja silleen. Tuo kameravalintasi kiinnosti myös. Minulla on uuden puhelimen hankkiminen edessä piakkoin, ja olen kyllästynyt kantamaan painavaa kameraa. Meni mietintään. Kiitos!

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:22 am

      Sepä juuri, oli kyllä erikoinen aika käydä Hongkongissa. Samaan aikaan uutiskuvat ovat ihan todellisia eikä itsessään liioteltuja, mutta se mikä vääristää juurikin kuvaa on se että toisella kadulla saatetaan elää täysin normaalia elämää! 🙂

      Reply
      • Veera Bianca
        joulukuu 4, 2019 at 9:22 am

        Aa ja kamerana tässä oli iPhone 11 Pro Max!

        Reply
  • Emilia/Merkintöjä maailmasta
    marraskuu 24, 2019 at 2:59 pm

    Mielenkiintoinen postaus ja kuten edellä todettu, tästä saa myös vähän erilaista näkökulmaa kuin mitä vain uutisten kautta. Kiva kuulla, että oli kuitenkin mukava reissu, vaikka varmasti rakkaan kaupungin tilanne herättää monenmoisia tuntemuksia.
    Kauniita kuvia, hyvältä näyttää uuden luurin jälki. 😊
    Mulla on blogin-instan lisäksi henkilökohtainen instaprofiili, jota uudistus ei koske ainakaan vielä (ei ilmeisesti muitakaan yksityisihmisten profiileja Suomessa?). Täytyy ehkä vielä vähän miettiä, mitä mieltä olen, mutta ei ainakaan vielä ei ole tullut mitään vastareaktiota.

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:23 am

      Jep, hyvin ristiriitainen reissu, oli kyllä hauskaa, mutta samalla surullista nähdä kaupungin tilanne ja etenkin nuorten epätoivo. <3

      Reply
  • Terhi
    marraskuu 25, 2019 at 2:38 pm

    Kivahan tuolla olisi käydä, mutten nyt pahimpien levottomuuksien aikaan viitsisi sinne tupata, onhan noita muitakin paikkoja.
    Instassa en ole havainnut mitään muutosta. Tai onhan nyt jo vuoden verran laikit vähentyneet radikaalisti.
    Kuvasi ovat hyviä, en olisi osannut arvata puhelinkuviksi.

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:23 am

      Juu en tuossa tilanteessa sinne matkustamista suosittelekaan vaikka itse olinkin kun satuin lähimailla kulkelmaan ja kyseessä entinen kotikaupunki! 🙂

      Ja kiitos, hyvä tietää että voi joskus toistekin postata ihan pelkillä puhelinkuvilla!

      Reply
  • Saija
    marraskuu 25, 2019 at 7:11 pm

    Hong Kong kiinnostaa ja olemme vain pikaisesti käyneet siellä muutamien tuntien lay overin aikana. Ajattelimme suunnata keväällä vielä sinne kun reissaamme Aasiassa. Kiitos majoitusvinkeistä ja tämän hetkisestä tilanneinfosta.

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:24 am

      Hongkongia voin kyllä yleisesti suositella suurella sydämellä <3

      Reply
  • Eveliina | Korkkarit rinkassa
    marraskuu 26, 2019 at 4:06 pm

    Tuo Hong Kongin tilanne on tällä hetkellä kyllä varsin apea, vaikka en uutisia olekaan päivittäin seurannut. Haluaisin sinne vielä joku päivä ehdottomasti käymään, varsinkin miten paljon olet kaupunkia hehkuttanut. 😉 Instagrammin tykkäykset näkyvät minulle vielä täällä Saksassa, mutta en usko niiden näkymisen tai näkymättömyyden vaikuttavan ainakaan omaan arkeeni millään tavalla. .

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:24 am

      Varmasti tulee vielä hyvä aika matkustaa Hongkongiin <3 Tilanne on jo nyt rauhoittunut, mutta ken tietää miten tilanne etenee tai muuttuu. Toivottavasti Hongkongiin palaa rauha <3

      Reply
  • Sari / matkalla lähelle tai kauas
    marraskuu 26, 2019 at 7:46 pm

    Hienoja kuvia ovat. Kännyköiden kamerat ovat nykyään niin hyviä, että melkein se riittää. Mutta ahnehtia pitää ja kannettava mukana järkkäriä.
    Onneksi selvisitte kunnialla Hong Kongin kapinoita.

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:25 am

      Jep, yllättävän hyviä kyllä! Itse en kyllä varmaan missään vaiheessa ole valmis jättämään järkkäriä kotiin, koska kyllä sen jälki on kuitenkin parempi ja se antaa enemmän mahdollisuuksia luovuudelle! 🙂

      Reply
  • Ne Tammelat
    marraskuu 27, 2019 at 6:02 pm

    Kuvat ovat todella hyviä! Odotan innolla, että saan oman puhelimeni ja pääsen testailemaan sitä. Olen ollut tosi tyytyväinen iPhoneXs:n kameraan ja nälkä kasvaa syödessä.

    Onneksi Hongkongin reissusi meni hyvin epävakaasta tilanteesta huolimatta. Toivottavasti siellä alkaisi rauhoittua tilanne. Tuntuu, että meidän kevään reissusta on jo ikuisuus ja on niin hurjaa, että siellä on siitä saakka ollut levottomuuksia 🙁

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:26 am

      Tämä puhelin oli kyllä hyvä ostos, vaikka olisin mielummin kärvistellyt vanhan kanssa vielä jos se ei olisi ihan luovuttanut! 😀

      Hongkongin tilanne näyttää jo nyt vähän edes valoisammalta, mutta ken tietää miten tämä vielä jatkuu! <3

      Reply
  • Suvi / Suvin matkassa
    marraskuu 29, 2019 at 9:49 pm

    Hong Kong on kyllä niin ihana kaupunki! Siitä asti kun siellä ensimmäisen kerran vierailin oon kaivannut sinne takaisin. Jahka tilanne sielä rauhoittuu, niin pakko lähteä. Ja tietty vierailla myös Macaossa. Viimeksi oltiin jo lauttarannassa, mutta passit oli unohtunut hotellille, niin se jäi sitten..

    Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    marraskuu 30, 2019 at 12:02 am

    Hienoa, että olet kirjoittanut Hong Kongin tilanteesta rehellisesti. Välillä osa meistä matkabloggaajistakin, mutta etenkin tietysti aikakauslehdet, saattavat ohittaa kohteiden mahdolliset riskit ehkä vähän turhan kevyesti hehkuttaessaan kohteen erinomaisuutta. Välillä hirvittää melkein, että jos joku saa inspiraation jutusta tai toisesta, niin huomaavatkohan ihmiset ennen lentojen varaamista tarkistaa myös faktat kohteen tilanteesta.

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:27 am

      Sepä juuri, itsekin toivon bloggaajilta enemmän vastuuta kun puhutaan kohteista missä levottomuuksia – kyllä monissakin tällaisissa paikoissa voi saada ‘rennon lomakokemuksen’ jos näin voi sanoa ja vaikka oma olo on turvallinen, voi mitä tahansa tapahtua. Monissa medioissa tilanteita kärjistetään ja blogeissa kärjistetään toiseen suuntaan – totuus on varmaan siltä väliltä useimmiten! 🙂

      Reply
  • Maarit - niceMatkaaja
    joulukuu 2, 2019 at 2:30 pm

    Hyvinhän nuo puhelinkuvat toimivat! Kaiken ei tarvitse olla aina niin puunattua ja kiillotettua. Mieluiten kohtaan todellisuuden jo kuvissa enkä pety paikan päällä, kun ranta ei olekaan autio tai kun jokin tietty must-mesta onkin täpötäynnä muita turisteja.

    Reply
    • Veera Bianca
      joulukuu 4, 2019 at 9:28 am

      Kiitos, kiva kuulla! Itse valokuvaajana käytän jatkossakin kuitenkin enemmän kameraa, mutta väline kuin väline niin on hyvä näyttää kohde mahdollisimman realistisena! 🙂

      Reply

Leave a Reply