Hongkong Kiina

Vaihto-opiskelemassa: honey, I’m home!

Ensimmäisen viikon turisteilun jälkeen olen siirtynyt tänne opiskelija-asuntolaan maanantaina. Hieman minua varoiteltiin paikasta, mutta so far so good. Onhan täällä ahdasta asua tuntemattoman ihmisen kanssa pienessä huoneessa, mutta kaikkeen tottuu. Oma kämppikseni on Pariisista, mutta muuttaa tänne vasta sunnuntaina.

Päivät ovat sujuneet lähinnä ihmetellessä ja maistellessa hassuja ruokia. Suurimmaksi osaksi olen vain ihastellut kaupunkia ja kokenut sen aivan loistavaksi! Täällä on jotain kaikille. Suurkaupungin vilinää, kaunista luontoa, kulttuuria, ruokaa, mitä vaan…En usko, että kukaan voi olla pitämättä Hongkongista täysin, sillä vaihtoehtoja on niin paljon! Eihän tämä tietenkään ole tai tule olemaan pelkkää ruusuilla tanssimista, sillä ainakin tähän asti ärsyttää paikallisten hidas kävelytyyli ja asiakaspalvelun heikko laatu silloin kun sitä oikeasti tarvitsee (esim. kun eräässä puhelinliikkeessä hajottivat melkein mun puhelimen, niin tilanne oli ihan hälläväliä). Yleisesti paikalliset vaikuttavat todella ystävällisiltä ja englannilla pärjää, vaikka olisi monesti auttanut jos puhuisi kantoonia.

Toinen asia mikä aavistuksen huolestuttaa on se, että eikö vaihto-opiskelijat halua tehdä muuta kuin vetää överiperseitä joka ilta? 😀 Omasta mielestäni välillä on kivaa juhlia, mutta there is a lot more to life. Keskiviikkona oltiin muutamien vaihtarien kanssa ulkona ja oli ehdottomasti hauskaa! Ehkä olen tulossa vanhaksi, kun itse mielummin kuitenkin nautin näistä tuoreista hedelmistä, ihan siitä opiskelusta itse ja retkeilemisestä ympäriinsä. Lauantaina ajattelinkin mennä luontopolkuilemaan Lamman saarelle taas.

Olen kyllä tavannut loistavia ihmisiä täällä ollessa aivan ehdottomasti. Meidän suomi-gang on ihan loistava ja samoin kaikki tähän asti vastaan tulleet vaihtarit ja paikalliset vaikuttavat mukavilta! 🙂

Ohessa vähän kuvia Campukselta ja yliopistolta mitä nyt tuli ohimennen eilen napattua kun mentiin lounaalle. Koulussa on aika jees se, että meillä on yhden Amican sijaan varmaan 10 erilaista ravintolaa. Eilen kokeilinkin Taiwanilaista, joka oli hieman hämmentävää, mutta ihan maukasta niinkuin suurin osa ruoasta täällä 😉

Ai niin! Me matkailun opiskelijat emme opiskele kovin montaa kurssia tossa ihan virallisella  campus-alueella, vaan vieressä olevassa viiden tähden hotellissa, joka näkyy ylläolevassa kuvassa vasemmalla. Ilmeisesti siellä on myös pukukoodi, onneksi mulla on aina pari jakkua mukana 😉 

You Might Also Like...

8 Comments

  • Reply
    mirkki
    tammikuu 18, 2013 at 2:24 pm

    Miksköhän mä en tullut koskaan lähteneeksi vaihtoon. Hyvä miettiä nyt kun opinnot ovat takana. No, maata voi onneksi aina vaihtaa silti ;D. Mä tykkäisin Hong Kongista varmasti. Nyt täytyy vaan tyytyä huokailemaan täällä kotosalla samalla vilkuillen vihaisesti lämpömittaria, joka kertoo, että ulkona on kylmää ku pakastimessa.

  • Reply
    Veera Bianca
    tammikuu 18, 2013 at 2:36 pm

    Joo mua vähän täältä asti pelottaa ajatus Suomen kylmyydestä 😀 Koittakaa kestää siellä lumen ja jään maassa! Onneksi maailmalle pääsee aina vaikkei vaihtoon lähtiskään 😉

  • Reply
    Anne
    tammikuu 18, 2013 at 3:57 pm

    “sillä ainakin tähän asti ärsyttää paikallisten hidas kävelytyyli”

    ÄÄÄÄÄÄää siis toi asia ärsytti niiiiin paljon Hong Kongissa 😀 !! Kirottiin monet kerrat että nyt helvettiin siitä edestä oikeesti! Joku ahdas kohta kadulla ja joku vaan pysähtyy jumittamaan ja kaikki 7 miljoonaa takana tulevaa jalankulkijaa jää myös jumiin samaan paikkaan. AAARGHHHHH

    Mä haluan pystyä liikkumaan esteettömästi juuri sillä vauhdilla kuin itse haluan, hidastelijoille voitaisiin avata omat kaistat – joka maassa! 😛

    • Reply
      Veera Bianca
      tammikuu 18, 2013 at 10:22 pm

      ihanaa et joku muu on huomannut saman, ite en oo ees nopea käveleen suomessa vaan päinvastoin mut täällä tekee mieli potkia ihmisiä et ne liikkuis eteenpäin -todella turhauttavaa 😀

  • Reply
    Lisa
    tammikuu 18, 2013 at 4:16 pm

    Vaihtarit tykkää bilettää ne on ihan hulluja! Etenkin nä mexicolaiset 😀 crazy! Mistä kaikkialta teijän vaihtarit on?

    • Reply
      Veera Bianca
      tammikuu 18, 2013 at 10:23 pm

      no niin tykkää ja kyllä mäkin välillä mut en tällaseen vaihtaritahtiin 😀 Mut meijän vaihtarit on melkein suurin osa jenkeistä ja sit on ihan muutama euroopasta!

  • Reply
    Katrij
    tammikuu 18, 2013 at 4:26 pm

    Ehkä se on vain ihan hyvä, jos osaat nauttia siellä kaikesta muustakin kuin vaihtarien bile-elämästä. 😀 Kuulostaa tosi kivalta kaikki, mitä olet siellä hommaillut! 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      tammikuu 18, 2013 at 10:23 pm

      Toivotaan näin, kunhan muistan et ei mun oo pakko bailata jos ei kiinnosta joka ilta 😀 nimimerkillä kellon on 5 aamuyöllä ja tulin juuri baarista 😀

    Leave a Reply