Menu
Hyvinvointi

Elämäntapamuutos lähtee oman kehon ja sen tarinan hyväksymisestä

Oletkohan sinä koskaan aloittanut laihdutuskuuria maanantaina, koska mässäilit viikonlopun? Taas uutta detoxia tai muuta kuuria, koska inho itseään kohtaan löytyi sunnuntaisen sipsipussin pohjalta?

I don’t know about you, but to me that all sounds too familiar...

Suurempi osa elämäntapamuutoksista on varmasti alkanut inhosta itseään kohtaan, mutta harvoin inho omaa itseään kohtaan johtaa kovin pysyviin tuloksiin – tottakai sekin on mahdollista, mutta tässä vaiheessa omaa kokemustani laihduttamisen ja elämäntapamuutoksen parissa haluan olla vannoutunut itsensä rakastamisen ja oman kehon hyväksymisen lähettiläs.

On helppo syyttää itseään esimerkiksi kerran laihdutettujen kilojen takaisin lihoamisesta ja unohdetuista liikuntaharrastuksista. Olen itsekin joskus laihtunut 15 kiloa ja lihonnut sen seurauksena tuplasti lisää. Sen sijaan että jäisin harmittelemaan, ajattelen noidenkin kertojen jättäneen varmasti hyviä oppeja jälkeensä. On tärkeää etsiä tapa hyväksyä menneisyys oli se sitten millainen tahansa, koska huominen on joka ikinen kerta uusi mahdollisuus.

Lue myös: 100 treeniä ja 20 kiloa myöhemmin – ajatuksia elämäntapamuutoksesta

Tässä vaiheessa omaa kokemustani laihduttamisen ja elämäntapamuutoksen parissa haluan olla vannoutunut itsensä rakastamisen ja oman kehon hyväksymisen lähettiläs.

veera bianca
onnistunut laihdutus

Kaikki se jonka kehoni kesti: motivaatio ei löydy itseinhosta

Rakkaus omaa kehoa kohtaan johtaa pysyvään motivaatioon. Olen kysellyt Instagram -seuraajiltani mitä he haluaisivat tietää elämäntapamuutoksesta tai yleensä laihduttamisesta ja yleisin kysymys on ollut motivaation ylläpitäminen. Motivaatio saa meidät alkuun, mutta se ei kuljeta maaliin saakka.

Olen itse laihduttanut nyt 20 kiloa ja jatkanut treenejä ja terveellistä ruokavaliota aktiivisesti vaikka kilojen putoaminen on hidastunut huomattavasti. Kokonaistavoitteeni ei liity kiloihin, mutta todennäköisesti tavoittelen vielä n. 30 kilon pudotusta kokonaisuudessaan. Tavoitteen saavuttamiselle ei ole päivämäärää, mutta uskon pääseväni siihen parissa vuodessa.

Jos laihdutus olisi alkanut itseinhosta, olisin varmasti vaipunut epätoivoon aiemmin ja antanut koko homman olla kuten aina aiemmilla kerroilla. Alussa katsoin itseäni kunnolla peiliin ja hyväksyin tilanteen. Hyväksyin kaiken sen mikä tähän oli johtanut sen sijaan että rankaisisin itseäni virheistä. Kehoni oli kestänyt murtuneen selkärangan lisäksi kaikki ne viime vuosien raastavat sydänsurut ja epämääräiset sairastumiset ulkomailla Vietnamin denguekuumeesta sydäntulehdukseen Balilla. Kaiken kokemani jälkeen seison vielä tässä. Kiitos vahvan kehon, joka jaksoi kantaa.

Viime vuoden maaliskuinen Balin matka oli jäädä viimeiseksi matkaksi. Epätietoisin fiiliksin istuin lentokentän lähtöaulan lattialla rinkkani ja pienen Totoro-pehmoleluni kanssa odottamassa vakuutusyhtiön tekemiä järjestelyjä ja lääkärin konsultaatiota tilanteestani. Lennon lopulta lähtiessä makasinkin itse teho-osastolla paikallisessa sairaalassa.

Viikon aikana sairaalassa diagnosoitiin keuhkokuume, sydäntulehdus sekä epämääräinen bakteeritulehdus keuhkoissa. Epäilyksien sekaan kuului myös legioonalaistauti, toinen dengue, myokardiitti sekä sydänveritulppa. Se mikä minulla lopulta oli ja mikä sen aiheutti jäi hieman epäselväksi.

Päästyäni takaisin kotiin roikuin kalliolaisen yksiöni ikkunnassa itkemässä niinkin arkisen aamun onnesta kuin aamukahvista. Koin saaneeni uuden mahdollisuuden ja päätin, että jos joku on elämässä tärkeää niin on se oma terveys.

Motivaatio saa meidät alkuun, mutta se ei kuljeta maaliin saakka.

Veera bianca
elämäntapamuutos

Löysin armon itseäni kohtaan

Nyt jos koskaan olisin valmis parhaalle mahdolliselle versiolle itsestäni. Ei mennyt montaakaan viikkoa kuin puhelin soi ja kutsu Olet Mitä Syöt -julkkiskaudelle kävi. Tiedättekö sen tunteen, kun asiat tuntuu tarkoitetulta? No siltä tämä juuri tuntui ja siksi totesin, että onhan tämä hulluinta mihin olen lähtenyt, mutta samalla edessä oli elämäni tärkein matka.

Jos et ole vielä nähnyt jaksoani, voit katsoa sen ilmaiseksi Suomessa täältä.

Kovin isku projektin alussa oli kaikki mahdolliset laboratoriotutkimukset, koska ne herätti miettimään ja shokeerasi vaikka ei mitään peruuttamattoman huonosti ollutkaan. Epätoivon ja kiukun sijaan löysin armon itseäni kohtaan ja se teki tästä kerrasta erilaisen. Ymmärsin että kehoni oli joutunut kulkemaan selviytymisvaihteella viimeiset vuodet ja annoin sille anteeksi.

Koin suunnatonta kiitollisuutta siitä, että kehoni oli niin vahva että se oli kestänyt tuon kaiken. Näin kaiken mitä pidin itsessäni kauniina niin ulkoa kuin sisältä. En verrannut itseäni kehenkään muuhun, vaan keskityin aidosti vain kehittymään paremmaksi versioksi itsestäni ja olemaan parempi kuin minä eilen. Tuskin tästä kehosta tulee koskaan pientä ja laihaa, eikä tarvitsekaan tulla.

Oman isomman koon ja kurvien hyväksymisen kautta tavoitteetkin tuntui realistisemmille. Ei minun tarvitse tähdätä 50-60kg muottiin ollakseni terve. Minusta tuskin koskaan tulee kovin siroa ja aerobisesta urheilusta nauttivaa. And I’m more than okay with that. Tänään nostin penkistä 50kg salilla ja innostuinkin nimenomaan painonnostosta ja tiedä vaikka siitä tulisi uusi harrastukseni. Time will tell.

Kuntosalille häpeilemättä myös yli 140 kiloisena

En aloittanut laihdutuskuuria miettimällä heti lopullista tavoitettani, vaan aidosti opettelin nauttimaan treenaamisesta ja terveellisestä ruoasta – little by little, one step at a time. En rehkinyt salilla neljästi viikossa vaan tein personal trainerin (Elixia Kampin Joni Koivuniemelle valtava suositus) kanssa kevyitä harjoitteita 1-2 kertaa viikossa ja pyrin kävelemään Töölönlahden ympäri muutaman kerran viikossa kivun sallimissa rajoissa.

En koskaan häpeillyt salille mentäessä liikakiloja enkä todellakaan häpeä vieläkään. Keskityn omaan suoritukseeni. Katson salin peilistä vatsamakkaraani ja kurvikasta vyötäröä enkä kauhistele hetkeäkään. En jää miettimään epäkohtia vaan treenaan niistä entistä vahvempia. Inspiroidun siitä mihin en vielä pysty.

Treenien alussa vieressä saatettiin kyykätä tangot selässä ja samalla omat polvet joustivat sen 20 cm puolapuista kiinni pitämällä jalat täristen, mutta kun keskittyy vain omaan suoritukseen niin ulkopuolinen paine ja vertailu muihin unohtuu.

Pari viikkoa sitten Bondi Beachillä hengasin ulkoilmakuntosalilla ammattibodaajien seassa kyykkäämässä ja päädyinpä myös paikallisen treenifirman Instagram Storiesille tekemään kyykkyhaastetta paljon treenaavan ystävän kanssa. Kukaan ei ole minulle koskaan nauranut kesken treenien vaan toivottanut täysin tervetulleeksi mukaan siinä missä kenet tahansa muutkin. Jos jotain, olen saanut apua ja tsemppiä kun olen ollut valmis sitä ottamaan vastaan.

Jokainen meistä on ihan omalla matkallaan.

Kukaan ei ole minulle koskaan nauranut kesken treenien vaan toivottanut täysin tervetulleeksi mukaan siinä missä kenet tahansa muutkin

veera bianca
DSC_7157.jpg

Eli se kaikkein tärkein oppi kiteytettynä: YOU MUST LEARN TO LOVE THE JOURNEY.

Olen hyvä juuri näin ja huomaan voivani päivä päivältä paremmin.

About Author

Veera Bianca is a passionate storyteller and hospitality expert with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for meaningful experiences, reviewing accommodation and airlines – trying to inspire you to leave your comfort zone and getting to know new cultures.

1 Comment

  • Kugge
    maaliskuu 3, 2020 at 9:46 am

    Tätä sun matkaa on niin mahtava seurata. Osaat myös hienosta kirjoittaa auki omia fiiliksiä – myös niitä vaikeita. Ja jee, 50 kg !!!

    Reply

Leave a Reply