Matkailuala

Elämäni mies

Meillä jokaisella on varmasti idolimme ja esikuvamme, on kyseessä sitten musiikki tai se oman alan uranuurtaja. Mä haluaisin siispä nyt hetken hehkuttaa rakkauttani matkailualan ihmemieheen  Sir Richard Bransoniin!!!!

 Bransonhan piipahti tuossa viikonloppuna Suomessa ja muahan suorastaan itkettää, etten miestä tavannut. 

Richard Bransonhan on siis kasvot Virgin-yhtiöiden takana. Nimikin periytyy siitä, että Richard ei pitänyt vanhanaikaisesta koulunkäynnistä, joten hän otti ison riskin ja lähti perustamaan firmaa ns. “business-neitsyeenä” ja nykyään kuuluukin maailman rikkaimpiin biljönääreihin. Branson on ihminen, joka on valloittanut maailman out of the  box-ideoillaan ja yksinkertaisesti vahvalla persoonallaan. Richardin on vienyt pitkälle juuri ne laatikon ulkopuoliset ideat, mahtavat markkinointikikat ja itsensä likoon heittäminen. Juuri sitä minä rakastankin Bransonissa; liikeidea syntyy intohimosta ja rakkaudesta alaan, ei pelkästä halusta tehdä rahaa. Työstä voi tehdä elämäntavan ja siitä voi nauttia. 

Nautin ihmisten seurasta, joilla on tätä alaa kohtaan sellainen draivi ja inspiraatiota tehdä asioita. Mä koen, että tarvitsen itsekin mahdollisuuden olla luova ja visuaalinen jatkuvasti. Haluan ideoida ja kehittää. Luoda ja myydä. Markkinoida ja verkostoitua. Työharjoittelu Bransonille Virginillä, se olisi se kaikkein suurin haave. ..

Tämän kaiken busineksen lisäksi ihailen Richardia, koska hän käyttää myös paljon ajastaan ja rahastaan vapaaehtoistyöhön ympäri maailmaa. Mies vaikuttaa myös kovin lunkilta jampalta ja hänen mielestään esimerkiksi naisen on päästävä töistä kotiin jos tällä on huono hiuspäivä ja suklaanhimo. Työelämää ei pidä ottaa liian vakavasti, silloin se ehkä toimiikin parhaiten. On ihanaa nähdä ihmisiä, jotka rakastavat sitä mitä tekevät. En jaksaisi törmätä enää yhteenkään “työnteko on paskaa, haluan vetää perseet” -ihmiseen. Mä haluan tehdä töitä Bransonin kaltaisen ihmisen kanssa! Amen. Tack och adjö.

Onko teillä muilla ketään oman alanne esikuvia?

2

You Might Also Like...

6 Comments

  • Reply
    curious0girl
    syyskuu 25, 2012 at 9:35 pm

    Itse opiskelen myös matkailua ja voisin mun idoleiksi nimetä Madventuresin kaverit 😀
    Tykkään kovin kattoa Madventuresia ja haaveilla/suunnitella matkoja. Mun mielestä Madventures on hauska ja samalla ne onnistuu puhumaan ihan asiaa ja saahan noista ohjelmista myös vinkkejä omia matkoja varten 🙂

  • Reply
    Laura
    syyskuu 26, 2012 at 5:59 pm

    Anteeks, mut oli ihan PAKKO tulla ihan pienesti hehkuttamaan, että olin ite töissä tuolla Nordic Business Forumissa (saatiin siitä hyväksilukua yhteen matkailun pakolliseen kurssiin), jossa siis Bransonkin esiintyi ja onhan se kyllä ihan huikea kaveri! 🙂 Valitettavasti en ehtinyt koko luentoa kuunnella tosiaan töiden takia, mutta siinä on kyllä sellainen suurmies että oksat pois! Aivan mahtavaa, miten kouluongelmista ja lukihäiriöstä kärsivästä lapsesta voi kehittyä yksi maailman suurimmista bisnesmiehistä ja miten kaiken rikkauden sun muun keskellä kyseinen ihminen ei kuitenkaan unohda elämän perusarvoja ja on todella inhimillinen ihminen. Tää on vaan jotain NIIN mahtavaa. Lisää tällaisia!

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 27, 2012 at 11:22 am

      Hahaa 😀 Branson <3 Mä oon vähän kateellinen et oot päässy tollaselle luennolle, nyt mulla on elämässä se missio, että mä haluan tavata tämän miehen vielä, mieluiten toki tehdä hälle töitä! simply the most awesome person alive. 😀

  • Reply
    Katarina
    syyskuu 26, 2012 at 10:03 pm

    Branson on jumala! Oikeesti. Just eilen tilitin meidän miehistölle, että soitan kohta Richardille ja rukoilen, että se ottaa mut töihin. Teen ihan mitä vaan. Oikeesti! 🙂

    • Reply
      Veera Bianca
      syyskuu 27, 2012 at 11:22 am

      Hahaa niin on!!!!!!!!!!!! Mä tulen sitten mukaan, en usko että olisi parempaa kuin duuni bransonilla, oi!

    Leave a Reply