Bloggaaminen

BUSIEST JANUARY YET

P1151999.jpgP1151982.jpgP1151994.jpgP1151987.jpgP1152001.jpgP1152012.jpg

Tämä tammikuu on melkoinen aloitus vuodelle, sillä töitä riittää jokaiselle vuorokauden tunnille. Yksi tavoitteitani vuodelle 2017 on ottaa töitä liiallisuuden sijaan sopiva määrä, mutta tammikuun Matkamessut ja Nordic Bloggers’ Experience on tällainen sallittu poikkeus. Muutenkin tammikuusta menee aikaa Suomeen paluuseen totuttelussa, uusien projektien hallitsemisessa ja uuden kodin sisustamisessa. Sen lisäksi kuukauteen mahtuu kolme isompaa puhumiskeikkaa sosiaalisesta mediasta muutamassa eri paikassa. Loppukuusta lähden vielä Islantiin, joten yhtäkään kokonaan vapaata päivää ei kuukauteen mahdu. Onneksi kaikesta stressistä huolimata, kaikki tekeminen on niin mieluisaa, että en vapaata päivää sen ihmeemmin juuri nyt edes kaipaisi! Meidän #NBEFinland -bloggaajat ovat saapuneet taas Suomeen ja ovat tällä hetkellä reissuillaan ympäri Suomea. Itse jäin nyt kotiin päivystämään tapahtuman somea. Täällä kuitenkin muistelen viime vuoden pre touriamme Turun saaristossa, oh the memories! Tämän päivän kuvat on sunnuntaitoimistoltani, eli Roasbergista!

This January might just be the busiest one yet! There’s work for every hour of the day and night, but luckily I love every bit of it – even if it gets a bit stressful at times. I agreed with myself not to overwork as much as in 2016 to keep things under control, but January is an allowed exception with Matka travel fair and Nordic Bloggers’ Experience. I also have 3 speaking gigs this month & a work trip to Iceland. I can sleep in February, haha! I’m working from home (or Roasberg) this weekend, while our #NBEFinland bloggers are on their pre tours around Finland. Next I’m going to have a glass of wine and remember our fun trip to the archipelago last year at NBE! Oh the memories!

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Susanna
    tammikuu 18, 2017 at 12:16 am

    Kahvia näyttää hyvältä 🙂 ota paljon kuvia Islannista, kohde on aika mielenkiintoinen ja kuvauksen arvoinen

  • Reply
    Nora
    helmikuu 11, 2017 at 11:41 pm

    Beautiful pictures and welcome back to Finland. I just found your blog and you seem to have a lot of high quality content here. 🙂

    Best,
    Nora / http://dreamerachiever.com

  • Leave a Reply