Menu
Dubai

Luksuksen toisella puolella – 7 x autenttisempaa kokemusta Dubaissa

*Kaupallinen yhteistyö: Visit Dubai

Dubai on niin paljon muutakin kuin toinen toistaan korkeampia pilvenpiirtäjiä ja luksusostoskeskuksia kulta-automaatteineen. Ehdinkin viime vuonna muutamaan otteeseen jopa kieltäytymään työmatkoista Dubaihin, sillä koin näiden samojen glamourien puolien mainostamisen tarpeettomaksi. Kun meiliin tipahti taas kutsu Dubaihin, mutta teemalla ‘the other side of Dubai’ – innostuin välittömästi!

Dubaihin lentää kuudessa tunnissa suoraan Helsingistä niin Finnairilla* kuin FlyDubaillakin.

*Helmikuu 2020: Finnair välttelee tällä hetkellä turvallisuussyistä Iranin ilmatilaa, joten aikatauluissa voi olla merkittäviä muutoksia. Tarkistathan ajantasalla olevan päivityksen Finnairin nettisivuilta.

Matkani Dubaihin oli toinen kertani kaupungissa ja kirjoitinkin jo vinkkejä ensikertalaiselle kaupunkiin:

20 x vinkkiä ensikertalaiselle Dubaihin

Kävin ensimmäisen kerran Dubaissa yhteistyössä Aurinkomatkojen kanssa pari vuotta sitten, jolloin vietin puolet matkasta aavikolla ja puolet kaupungissa. Aavikko tekikin minuun vaikutuksen ja jos kaipaat erityisen upeaa kokemuksesta esimerkiksi häämatkalle, niin voin suositella tätä paikkaa koko sydämestäni:

Al Maha Desert Resort & Spa

Kuten alussa jo mainitsin, tällä matkalla tutustuimme vähemmän tunnettuun puoleen Dubaita ja pääsimmekin tutustumaan arabialaiseen kulttuuriin hieman vielä paremmin niin paikallisten ihmisten kuin ruokakulttuurinkin kautta. Moni kokemuksista on kaikille varattavissa ja halusinkin listata teille vielä suosikkini, jos haluat nähdä Dubaista hieman erilaisen puolen seuraavalla matkallasi!

autenttinen dubai

1. Frying Pan Tours – arabialainen ruokaretki paikalliseen naapurustoon

Ruoka on aina paras tapa tutustua kulttuuriin ja Dubai onkin siihen varsin mielenkiintoinen arabikulttuurien sulatusuuni. Frying Pan Tours järjestää food toureja Dubaissa ja me vietimme yhden illan mielenkiintoisessa paikallisessa naapurustossa kaukana muista turisteista tutustumalla ruokakulttuuriin. Nautimme pieniä makupaloja useammassa ravintolassa aina iraqilaisesta kalasta maailman herkullisimpiin falafeleihin.

Kyseessä on ihan tavallinen keskiluokkaisen tai sitä hieman matalampi tuloisen naapuruston ravintolatarjonta, joka vie unohtumattomalle makumatkalle.

Oppaanamme toimi nuori intialainen nainen, joka oli muuttanut perheensä kanssa Dubaihin juuri tälle alueelle jo vuosia sitten.

Frying Pan Tours ei halua ravintoloiden nimiä julkaistavaksi, joten sitä suuremmalla syyllä suosittelen viettämään yhden illan Dubaissa kunnon ruokasukelluksella arabialaiseen kulttuuriin.

Varaa Frying Pan Toursin food tour tästä.

frying pan tours
ruokaretki dubai

2. Auringonlasku Abra -puuneveen kannella

Abra on vanha puuvenetaksi, jota käytetään edelleen Dubai Creekin ylittämiseen puolelta toiselle. Creekillä järjestetään turisteille erilaisia auringonlaskuristeilyjä, mutta autenttisempaa kokemusta kaipaavan kannattaakin varata puoleksi tunniksi tai tunniksi Abra-puuvene omaan käyttöön ja napata vaikka omat eväät mukaan.

Abraa käytetään kuten mitä tahansa vesibussia ja se maksetaan kyytiin hypätessä. Kyydissä istuu normaalisti 10-20 tyyppiä, mutta sen voi myös varata omaan käyttöön. Puolen tunnin abra maksaa 60 dirhamia ja tunnin 120!

abra dubai
abran hinta dubai

3. Tutustu emiraattikulttuuriin Emirati Kashtasin puolen päivän retkillä

Täytyy sanoa, että harvemmin suosittelen erilaisia matkaoppaita ja ryhmille tarkoitettuja toureja näin paljoa, mutta Dubaissa niin Frying Pan Tour kuin Emirati Kashtasin cultural tour oli molemmat aivan loistavia kokemuksia.

Emirati Kashtas tarjosi meille taas syvemmän katsauksen kulttuuriin nimenomaan emiraattien elämästä. Dubaissahan ihan paikallisia emiraatteja on asukkaista vaan alle 15% ja heistä pidetäänkin varsin hyvää huolta oli kyse sitten koulutuksesta tai avioerosta. Opimme oppaiden kautta hurjan määrän mielenkiintoista nippelitietoa elämästä emiraattina. Istuskelimmekin naisporukalla kahvilla ja uskaltauduimme kysymään oppailtamme hyvinkin henkilökohtaisia kysymyksiä suhteista, uskonnosta ja taloudesta.

Tutustuimme parin päivän aikana Emirati Kashtasin kahden naisoppaan kanssa vanhaan Dubaihin ja sen moniin kulttuureihin. Oma kierroksemme taisi olla virallisesti ‘Authentic Walking Tour in Old Dubai’.

Katso kaikki Emirati Kashtasin tourit täältä.

DSC_6153.jpg

4. Sheik Mohammed Centre of Cultural Understanding – aamiainen tai lounas täynnä kulttuuria

Kävimme viimeksi matkan ensimmäisen päivänä aamuna aamiaisella Sheikh Mohammed Centre of Cultural Understandingissä, jossa saimme oppia paljon lisää paikallisesta kulttuurista, ruoasta ja vaatetuksesta. Tunnelma oli rento ja osallistujat sai rohkeasti kysyä heitä askarruttavia kysymyksiä elämästä Dubaissa! Tätä kokemusta suosittelen avaamaan silmiä!

Kaikki tavalliset matkailijat voivatkin varata itselleen täältä paikan lounaalla ja oppia paljon lisää elämästä Dubaissa. Meitä kehotettiin jatkuvasti kysymään rohkeasti ihan mitä vaan mikä kohteessa tai kulttuurissa mietitytti ja ilmapiiri oli hyvin avoin.

Varaa lounas etukäteen tästä.

Sheik Mohammed Centre of Cultural Understanding

5. Päiväretki Hattan vuorille

Hattan vuoristo Omanin rajalla tarjoaa hyvin erilaisen päiväretken Dubain matkailijalle. Hatta on vuoristoalue Dubain ja Omanin rajalla, joka on monelle vielä hyvin tuntematon kohde. Hattaan ajaa Dubaista 1,5-2 tuntia ruuhkista riippuen. Hatta tarjoaa rauhallisia patikointireittejä vuorilla, pienen seikkailupuiston perheen pienemmille sekä paljon muuta seikkailua ja adrenaliinia kaipaavalle.

Hattan vuoristosta löytyy myös mahdollisuus majoittua asuntovaunuissa.

hatta
hatta majoitus

6. Al Serkal Avenuel – taidegallerioita ja kahviloita

Vierailin viimeisimmällä matkallani ensimmäisen kerran Alserkal Avenuella, joka antoi Dubaille taas ihan uudet kasvot. Alue sijaitsee Al Quozin teollisuusaluetta ja siitä onkin kasvamassa Dubain uusi taidegallerioiden keskittymä. Alueelta löytyy myös useita trendikkäitä kahviloita ja lounaspaikkoja. Suurin osa taidegallerioista on ilmaisia.

Suosittelen ainakin poikkeamaan Cinema Akilin aulassa Project Chaiwalan chai-kupillisella ja maistamassa intialaista katuruokaa. Cinema Akil on elokuvateatteri, joka näyttää ainoastaan arabialaisia paikallisesti tuotettuja elokuvia.

al serkal avenue dubai
jp_kuvat1219-21

7. Majoitu Al Seef Heritage Hotel Dubaissa

Al Seef on uusi kulttuurialue, jonka tarkoitus on muistuttaa vanhaa Dubaita. Al Seef on aivan kivenheiton päässä vanhasta Dubaista ja on itsessäänkin viihtyisä alue kauempana perinteisestä modernista luksuksesta. Al Seefistä löytyy herkullisia ravintoloita ja muutamia matkamuistomyymälöitä.

Me majoituimme upeassa ja hieman erikoisessa Al Seef Heritage Hotel Dubaissa. Hotelli on tasokas, mutta ei perinteisellä tavalla luksus. Hotellihuoneet ovat useissa eri rakennuksissa pitkin Al Seefin aluetta. Hotelli tuntui autenttisen arabialaiselta ja aamulla lintujen laulaessa koin olevani osa tuhannen ja yhden yön satuja.

Lue kaikki vinkkini Dubaihin täältä.

About Author

Veera Bianca is a passionate storyteller and hospitality expert with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for meaningful experiences, reviewing accommodation and airlines – trying to inspire you to leave your comfort zone and getting to know new cultures.

14 Comments

  • Taina / Seikkailupyöräilijä
    17 helmikuun, 2020 at 3:07 pm

    Muistan varmaan ikuisesti, kun nousin maan pinnalle joltain Dubai Creekin alueen metroasemalta ja tuntui kuin olisin yhtäkkiä tipahtanut keskelle Intiaa. Pidin todella tuosta “vanhasta” Dubaista ja se oli tunnelmaltaan kivaa vaihtelua siihen Dubain kuuluisampaan luksus- ja överipuoleen. Ja aivan mahtavaa ja superhalpaa etelä-aasialaista ruokaa! Abralla matkustaminen oli myös tunnelmallista ja tuo Sheikh Mohammed Centre of Cultural Understanding on myös erittäin suositeltava. Jos vielä uudemman kerran Dubaihin matkaan, niin olisi hienoa päästä tuonne Hattaan (never heard, kiitos vinkistä!) vähän patikoimaan ja kokeilla tuota Frying Pan -ruokaturneeta myös!

    Reply
    • Veera Bianca
      20 huhtikuun, 2020 at 4:00 pm

      Dubailla on kyllä todella monet kasvot,v aikka se luksus on yleensä se minkä suurin osa meistä tietää! 🙂 Frying Pan tours oli kyllä ihan huippu!

      Reply
  • Ne Tammelat
    18 helmikuun, 2020 at 1:41 pm

    Juuri Dubaissa käyneenä on kiva lukea näitä stooreja, joissain samoissa paikoissa käytiin, mutta paljon jäi selvästi vielä nähtävää. Se on kyllä valtavan monipuolinen ja -kasvoinen paikka, joka kannattaa ehdottomasti kokea itse. Me mietittiin kovasti, että mihin sitä voisi verrata, niin se olisi ehkä sopiva sekoitus Las Vegasia ja Hongkongia ja vielä paljon muuta.

    Reply
    • Veera Bianca
      20 huhtikuun, 2020 at 4:00 pm

      Kaupungilla on kyllä todella monet kasvot! 🙂 Ja ehkä olen vähän samaa mieltä, että se on sekoitus jotain tuollaisia!

      Reply
  • Sandra / The Present is Perfect
    21 helmikuun, 2020 at 8:21 am

    No tässä on ehkä ensimmäinen juttu Dubaista, joka sai edes hieman kiinnostumaan kohteesta. Luksus on mulle vähän nääh.

    Näiden upeiden kuvien myötä on muuten sanottava, että olet hirmuisesti kehittynyt kuvaajana. Aina olet ollut hyvä, mutta nämä otokset olivat oikeasti loistavia. Kävit sen jonkin valokuvauskurssin jokin aika sitten (?), ja ehkä sieltä on tarttunut hyviä oppeja mukaan. Ja hyvät vehkeet myös ja silmä yksityiskohdille on sulta aina löytynyt.

    Reply
    • Veera Bianca
      20 huhtikuun, 2020 at 4:00 pm

      Mahtava kuulla! Kaupungilla on todellakin monet kasvot! 🙂

      Ja kiitos myös kuvakehuista!

      Reply
  • Laura/ Lauran tarakalla
    22 helmikuun, 2020 at 11:51 am

    Dubaissa on kyllä monta eri puolta! Tuolla ”vanhan” Dubain puolella totesin itse, että on syytä pukeutua hieman peittävämmin kuin turistipuolelle, tai ainakin siten saa olla rauhassa eikä paikallisten ihmetyksen kohteena.

    Reply
  • Katja / Lähtöselvitetty
    23 helmikuun, 2020 at 9:07 am

    Kiitos, että kirjoitit myös tästä Dubain toisesta puolesta! Itse olen vältellyt tiukasti Dubaita, mutta voisin hyvin lähteä tutustumaan tähän perinteisempään puoleen. Paikan arabialainen menneisyys ja kulttuuri kun eivät yleensä ole esillä, vaikka onhan siellä ollut asutusta jo ennen matkailuryntäystäkin.

    Reply
    • Veera Bianca
      20 huhtikuun, 2020 at 4:01 pm

      Kiva että tykkäsit, kaupunki on tosiaan monipuolisempi mitä sitä moni arvaakaan! 🙂

      Reply
  • Voi oi, kunpa olisin kuullut omalla Dubain reissullani tuosta food tourista ja Hattasta! Ihastelin molempia jo matkasi aikana Instassa ja nyt vielä täällä, vaikuttaa kyllä ihanille kokemuksille molemmat.

    Reply
  • Sannahof // Unelmamaja
    24 helmikuun, 2020 at 8:23 pm

    Vitsi, miten mielenkiintoisen kuuloisia toureja ja kohteita! Dubai ei rehellisyyden nimissä ole kamalasti kiinnostanut, mutta tällaisen puolen haluaisin todellakin nähdä. Vaikuttaa niin erilaiselta ja monipuoliselta kohteelta, mitä olen omassa mielessäni ajatellut.

    Reply
    • Veera Bianca
      20 huhtikuun, 2020 at 4:02 pm

      Kiva kuulla, että tämä antoi uutta näkemystä kohteesta! 🙂

      Reply

Leave a Reply