Italia

THERE’S NO PLACE LIKE VENICE

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr

Teimme Milanosta päiväretken Venetsiaan. Matka junalla kesti kaksi ja puoli tuntia ja hintaa huvilla oli 36 euroa per suunta. Olen aina haaveillut Venetsiassa käymisestä ja voi miten onnellinen olen, että pääsin siellä nyt käymään. Toki lauantaipäivänä kaupunki on aivan täynnä turisteja, mutta kaupunkia on osattava katsoa niiden yli. Itse en voi kuin todeta, että Venetsia on maailman kaunein kaupunki.

Junamme saapui St Lucian asemalle, josta otimme 7 euron paatin St Marcoksen torille. Paattimatkan maisemat oli häikäisevät. Venetsian pienet kanaalit, sininen vesi ja kaunis arkkitehtuuri sekä minutkin mukaansa tempaava historian havina. Se tekee maailmasta kauniin. Voinkin täysin samaistua näihin sanoihin:

”I will never forget experiencing Venice for the first time. It feels like you are transported to another time -the art, music, food and pure romance in the air is like no other place.” –Elizabeth Berkley

Juuri tämän kaltaiset kaupungit muistuttavat minua siitä, miksi rakastan matkailua. Ei vaan ole parempaa tunnetta kuin kävellä pitkin pieni vanhoja kuvia katsellen pieniä italialaisia lapsia leikkimässä tai mummoja pesemässä pyykkiä. Siinä kaikessa arkisessa on jotain niin kaunista kun sitä katsoo kauempaa. 

Tähän kaupunkiin vielä palaan.

Veera Bianca is a passionate storyteller with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for nice hotels, trendy cafes & healthy food. Her blog is a place for all women with wanderlust and love for all things fabulous.

8 Comments

  1. Nämä Rantapallon blogit ovat toinen toistaan idioottimaisempia.

    • Veera Bianca Reply

      <3 Me olemme täällä toinen toistaamme idioottimaisempi, what can you do <3

    • Veera Bianca Reply

      Haha, ihana 😀 …Mut en ainakaan itse huomannut että olis haissu, se oli monesta kohtaa yllättävän puhtaan näköistäkin!

        • Veera Bianca Reply

          Kannattaa ehdottomasti, et varmasti kadu..Mutta ei kannata ajoittaa sitä kesäiselle ajalle, eikä viikonlopulle jos ei jaksa armottomia turistilaumoja 😀

Write A Comment