Vuosi sitten alkoi elämäni seikkailu

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr

Chiang Mai jumittui ajatuksiini vuosia sitten vieraillessani ensimmäistä kertaa kansainvälisissä matkablogikonferensseissa ympäri maailmaa. Minusta tuntui, että jokainen matkabloggaaja oli Chiang Maissa asuva diginomadi. Viimeistään Espanjan TBEX-konferenssissa 2015 tunsin kateuden pistoksen sydämessä – voisinpa minäkin elää diginomadina Chiang Maissa edes pienen hetken elämästäni.

IMG_7085.jpg

PC020316.jpg

PC060770.jpg

PC060804.jpg

Lähdin täysipäiväiseksi yrittäjäksi blogin ja sosiaalisen median parissa keväällä 2016 ja samalla päätin, että nyt on mahdollisuus toteuttaa tuo päähäni pinttynyt haave diginomadielämästä Chiang Maissa. Tulevaisuuden suunnitelmat ja työmahdollisuudet olivat vielä jokseenkin solmussa, mutta varasin itselleni lennot Chiang Maihin, jossa vietin osan viime talvesta etätöissä. Olin saanut kevään aikana itselleni muutaman asiakastyön, jota pystyin hoitamaan kätevästi täältä kaukomailta puoli talvea.

Näinpä vuosi sitten tänään aloitin elämäni seikkailun ja toteutin yhden suurimmista haaveistani. Vuosi sitten tänään en kuitenkaan lähtenyt vielä suoraan Chiang Maihin, vaan irtisanoin asuntoni ja lähdin seikkailulle. Matkani alkoi Tukholmasta, jossa vietin muutaman bloggaajakollegani kanssa pari päivää. Tukholmasta matka jatkui Vietnamiin matkamessuille, joille osallistun taas ensi viikolla. Vietnamista suuntasin työmatkalle vielä Italiaan, jonka jälkeen oli vihdoin aika hypätä Qatar Airwaysin siivin Dohan ja Bangkokin kautta kohti Chiang Maita.

PC030509.jpg

PC030528.jpg

PC030626.jpg

Talvi Chiang Maissa oli lopulta hyvin arkinen, mutta hyvällä tavalla. Löysin edullisen Baan Thain vuokra-asunnon Nimmanin alueelta, jossa asuu paljon muitakin diginomadeita – joidenkin mielestä tosin jopa liikaa. Maksoin vuokra-asunnostani aavistuksen päälle 100 euroa kuukaudessa. Asuntoni itsessään ei ollut ihmeellinen, mutta siihen kuului ihana uima-allas, jossa oli parasta aloittaa aamut (ei tuo kuvan uima-allas, I wish).

Aloitin päiväni yleensä suosikkikahvilassani Rustic & Bluessa tai Healthy Beessä smoothie bowlilla tai avokadotoastilla, jonka jälkeen jatkoin töitä joko ensimmäisen kahvilan riippukeinussa tai toisen terassilla. Nimmanin ostoskeskus Mayan yläkerrassa on co-working space, jossa vietin sellaiset päivät kun piti oikeasti saada kymmenen tunnin edestä asioita aikaiseksi. Mayan alakerran food court osoittautui myös erinomaiseksi lounaspaikaksi, josta sai jättimäisen lautasellisen vegaanista mättöä eurolla.

PC020364.jpg

PC010258.jpg

IMG_7058.jpg

IMG_7074.jpg

IMG_6990.jpg

Vaikka lähdin Chiang Maihin yksin, en tainnut olla yksin juuri päivääkään. Chiang Mai vetää puoleensa samankaltaisia bloggaajaihmisiä. Heti ensimmäisenä päivänä naapurini bongasi Instagramistani, että olin myös matkabloggaajaa ja seuraavan viikon vietimmekin Just One Way Ticket -blogin Sabrinan kanssa yhdessä töitä tehden ja hän esitteli minulle kaikki parhaat kahvilat työntekemiseen. TravelDave liittyi joukkoon muutaman päivän päästä ja seuraavaksi täältä kotimaasta tuttu Reason for season -blogin Mirka saapui kaupunkiin kuukaudeksi.

Tapasin myös Instagramin kautta muutaman bloggaajan, jotka ovat nykyään yksiä parhaimmista ystävistäni. Moni bloggaaja tai muu diginomadi saapuu Chiang Maihin yksin, joten siellä oli tavallista helpompi tutustua samankaltaisiin ihmisiin.

chiangmai_ongtong9

chiangmai_ongtong2

PC020371.jpg

Voi kunpa olisin tänäänkin aloittamassa samanlaisen seikkailun. Joskus palaan vielä Chiang Maihin – ehkä vielä tänä talvena. Nyt on kuitenkin aika suunnata takaisin sinne Vietnamiin ja sen lisäksi syyskuun aikana vielä Kreikkaan ja Islantiin. 

Veera Bianca is a passionate storyteller with an urge to roam the globe. She spends her time on the road searching for nice hotels, trendy cafes & healthy food. Her blog is a place for all women with wanderlust and love for all things fabulous.

12 Comments

  1. Me ollaan Antin kanssa menossa Chiang Maihin ja ollaan siellä marras-joulukuussa ainakin, jonkun aikaa myös alkuvuodesta. Ehkä siis jos hyvin käy, niin törmätään siellä! 😉

    • Oi oon aivan laittoman kateellinen nyt teille! <3 Mulla on vähän haaveissa, että josko pääsisin käymään siellä joulun jälkeen! Toisena vaihtoehtona tosin Bali, että tulis vähän uusiakin mestoja, joten remains to be seen 😉

  2. Veera, sulla on mahtava blogi ja ura. Olet niin #goals ja inspiraation lähde tällaiselle aloittelevalle bloggaajalle, kiitos siitä <3 Itse olen kanssa suuntaamassa Chiang Maihin joulukuussa, innolla odotan ja olen kaikki sun postaukset aiheesta kahlannut jo läpi vaikka matkaan on vielä aikaa:)
    Nauti Vietnamista!

  3. Ihania altaita ja ammeita! Meillä vihdoin alkaa näyttää siltä, että ens vuonna päästäis ehkä irtautumaan diginomadielämään, ja varmaan täälläkin sitten jossain vaiheessa piipahdetaan! (Vaikka ei varmaan pitäisi huudella vielä mitään, kun mikään ei ole varmaa). Tosiaan Instasta saa sen vaikutelman, että Chiang Mai on täynnä diginomadeja, onko siellä edes ketään muuta? 🙂 Näyttäis kyllä kivalta vaihtelulta aussiarkeen!

    • Oi mahtavaa! Onnittelut hyvästä saavutuksesta! 😉 Chiang Maissa on myös paikallisia, ei huolta. Ja onhan sielä muutamia turistejakin, ainakin vanhassakaupungissa 😀

Write A Comment