Wellness

On ihan ok olla laiska keittiössä + muita helsinkiläistyneen syntejä

*Kaupallinen yhteistyö: Foodora

Muistan Helsinkiin muuttaessani ihmetelleeni miten paikalliset valittivat, että sporapysäkillä kuuden minuutin venaaminen on pitkä aika. Kotona Turussa tai Porvoossa bussin saapuminen 20 minuutissa oli riemuvoitto. Australian kotona busseja ei edes kulkenut. Nykyään aikatauluni saattavat olla niin tiukkoja, että jos missaan 4 minuutin välein kulkevan sporan oven edestä – otan kiireessä alle taksin.

Helsinki on tehnyt minusta jollain tavalla ehkä mukavuudenhaluisen. Tai sitten se on opettanut minut arvostamaan omaa aikaani ja käytänkin sen mieluiten juuri siihen mihin tahdon. And there’s nothing wrong with that.

foodora

Julkisen liikenteen lisäksi ruoanlaitto on oikeastaan *krhm* kadonnut päivittäisistä rutiineistani aamiaista lukuunottamatta lähes kokonaan. Välillä mietin miten selvisin arjesta silloin kun kotiin pystyi tilaamaan oikeastaan vain pizzaa tai kebabia, sillä en pidä kummastakaan. Ennen koin jotenkin huonoa omaatuntoa siitä, että en meal preppaa neljää tuntia jokaisena sunnuntai-iltana tai noudata tarkkaa ruokavaliota, jonka mukaan kokkaan tulevan viikon ruoat. Joskus stressasin kaupan hyllyillä ja laskeskelin kuinka monta lounasta syön ulkona ja kuinka monta taas kotona. Milloin ottaisin eväät ja milloin en. Kiireisen yrittäjäelämäni kautta olen kuitenkin hyväksynyt sen, että maailmassa joka tarjoaa kotiinkuljetettuna lähes mitä tahansa – why not make the most of it?

Elän kiireistä nuoren yrittäjän arkea ja matkustan useamman päivän kuukaudesta – jääkapissani nuhistuu yleensä kurkku, pussillinen perunoita ja mustikkapaketti. Kaikessa rehellisyydessään, tilaan kotiin ruokaa välillä jopa kahdesti päivässä (se saattaa olla jo hieman liioittelua, but busy girls gotta do what busy girls gotta do). Foodoran sovellus on siihen mitä mainioin, koska on parasta lösähtää sohvalle selaamaan puhelimella mitä sitä milloinkin haluisi illalliseksi.

Tsekkaa oma Foodoran ravintolatarjontasi täältä.

DSC_0830.jpg
Terveellinen syöminen on edelleen elämässäni prioriteetti. Lounaaksi tilaankin usein Kallion vegaanisesta Rootsista salaatin tai KOKORO sushista sushia ja edamamepapuja. Tänään sunnuntain kunniaksi tilasin kuitenkin Fafasista kaupungin parhaat bataattiranet ja pitaleivän halloumilla. Mielestäni jos sunnuntai-illan käyttää töitä tehden, on sitä ansainnut jotain hieman tavallista epäterveellisempää illalliseksi.

Itseasiassa kokkailun vähentäminen on tehnyt terveellisestä syömisestä jopa helpompaa ja luontevampaa. Panostan kotiaamiaisiin jokaisena viikon päivänä ja teen herkullisia välipaloja ollessani kotona.

Näin yksin asuessa kunnon monipuolisen terveellisen aterian valmistaminen kahdesti päivässä tuntuu ajatuksena aivan liian raskaalta. Jos voin edes toisen päivittäisistä aterioista saada suoraan kotiovelle ravintolasta, on se säästetyn ajan ja hermojen arvoista. En jaksa kökkiä keittiössä kun voisin yhtä hyvin saada jotain hyödyllistä aikaiseksi.

Ja uskokaa tai älkää, lounaan tai illallisen tilaaminen kotiin useamman kerran viikossa on jopa säästänyt rahaa. Kuljetusmaksuista huolimatta, kotiin kuskattu lounas tulee usein halvemmaksi kuin raaka-aineiden hankkiminen ihan vain itseäni varten.

fafas foodora

Enää en koe huonoa omaatuntoa ruoan tilaamisesta kotiin, vaan sallin sen itselleni yhdeksi helsinkiläiseksi tavaksi helpottamaan kiireistä arkeani ja vähentämään ruokahävikkiä omalta osaltani. Torstaina kun lähtee taas lento Aasiaan, ei jääkaappinii pitäisi jäädä mitään mädäntymään. Seuraavan kuukauden aikana käännyn kotona satunnaisia öitä, joten en varmastikaan edes harkitse perunoiden keittämistä tai kaalin pilkkomista.

Suosikkiravintolani Foodorassa:

Huom! Ravintolavaihtoehdot vaihtelevat kaupunginosittain!

DSC_0868.jpgKolmas helsinkiläistynyt syntini on vihani siivoamista kohtaan. Onneksi sitäkin varten löytyy nykyään edullisia palveluita niin voin itse keskittyä vaikka tähän bloggaamiseen.

You Might Also Like...

No Comments

Leave a Reply